Forum Posts

Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Apr 19, 2022
In Kolumnit
Teksti: Semi Salmikannas PAINIMAAILMA muuttui uutenavuotena 2019. Kuukausien huhupyörteen jälkeen All Elite Wrestling paljastui todeksi. Tervettä skeptisyyttä oli ilmassa upouuden promootion ottaessa ensiaskeleitaan, kunnes askeleet muuttuivat juoksuksi: televisiosopimus TNT-kanavan kanssa, nousu WWE:n oikeaksi kilpailijaksi, toistuvat sijoittumiset kärkisijoille iltansa katsotuimpien kaapeliohjelmien parissa, katsojaennätysten rikkomista ja ties mitä muuta on ehtinyt jo tapahtua kehän ulkopuolella. Kolmeen vuoteen on mahtunut ikimuistoisia hetkiä luonnollisesti myös kehän sisäpuolella, ja horisontissa häämöttävän Double or Nothing -tapahtuman kunniaksi listaan nyt lyhyesti kymmenen muistettavinta hetkeä tältä kolmen vuoden matkalta. Olisihan niitä hetkiä ollut listattavaksi useampiakin, mutta kirjoituskoneestani saattaisi loppua muste ennen kuin olisi päässyt loppuun asti! 1. Paradigm Shift “Hey, hey! What the hell!” karjuu vanha kunnon Jim Ross AEW:n ensimmäisen tapahtuman loppumetreillä. Double or Nothing 2019 on osoittautunut onnistuneeksi tapahtumaksi – kohokohtanaan verinen veljesten välienselvittely Cody ja Dustin Rhodesin välillä. Nyt kehässä kuitenkin seisoo pääottelun voittanut Chris Jericho, mutta samalla yleisöstä alkaa kuulua jyrinä, joka voimistuu hetki hetkeltä. Jon Moxley marssii yleisön lävitse, loikkaa kehään ja niittaa maihin kaiken mikä liikkuu. Muutamaa kuukautta uransa aiemmin aallonpohjassa ollut entinen Dean Ambrose oli silmänräpäyksessä noussut painimaailman kuumimmaksi nimeksi. Tulevina vuosina Moxley sementoisi itsensä yhdeksi AEW:n suurimmista tähdistä ja todistaisi useamman epäilijänsä vääräksi. Moxleyn levittäessä kätensä Kenny Omegan murjotun kehon yllä, valokeilan paisteessa ja AEW-logon häämöttäessä taustalla, yksi asia oli varma. Tämä oli vasta alkua. 2. Ensimmäinen Dynamite Odotukset olivat tapissa. Washington D.C:n yleisö oli kuumana. Seuraavien viikkojenkin tapahtumat oli myyty loppuun jo viikkoja etukäteen. Nyt historian ensimmäisen Dynamiten piti vain lunastaa odotukset. Ohjelman avausjakso ei ollut täydellinen, mutta antoi heti myrskyvaroituksen siitä, mitä olisi tulevina vuosina luvassa: vahva keskittyminen kehätoimintaan, jota lähinnä höystettiin muutamilla segmenteillä läpi illan. Cody Rhodes ja Sammy Guevara avasivat avausjakson illan toiminnalla, Riho ja Nyla Rose varastivat show'n kruunatessaan ensimmäisen naisten mestarin, Jon Moxley ajoi Kenny Omegan pään lasipöydän lävitse, Jake Hager teki shokkidebyytin ja liittyi Guevaran, Santanan, Ortizin ja Chris Jerichon kanssa yhteen piesten The Eliten mössöksi illan lopuksi. Kun Jerichon johtama viisikko, joka seuraavalla viikolla nimettäisiin Inner Circleksi, seisoi kehässä jakson päätteeksi, tunsi saaneensa ajalleen vastinetta – ja mikä tärkeintä, herätettyä nälän katsoa jakso myös seuraavalla viikolla. 3. "I’ve never felt so small" Cody Rhodes seisoo tyhjässä kehässä ja puhuu suoraan kameralle. Hänen ympärillään on pelkkää pimeyttä ja hiljaisuutta. “I’ve never felt so… small." Kamera kääntyy vihdoin pois kehästä ja kohti Jacksonvillen Daily’s Placen katsomoa. Katsomo on tyhjä. AEW oli hädin tuskin ylittänyt vuosipäivänsä, kun maailmalta alkoi kuulua kummia. Helmikuun lopun Revolution saatiin pidettyä, mutta vain muutamaa viikkoa myöhemmin ovet menivät säppiin. Koronaviruspandemia oli sulkenut tapahtumat yleisöltä, mutta viikoittaisen televisio-ohjelman nauhoittaminen ei voinut väistyä edes terveyskriisin tieltä. Seuraava kaksituntinen oli tavallaan lohduttava, tavallaan psykoottinen ja tavallaan iloinen kokemus. Vaikka showpainin ydin eli liveyleisö oli yhtälöstä poissa, paikalla ollut painijakatras pisti parastaan ja Brodie Leen ja Matt Hardyn debyytit auttoivat tekemään harvinaislaatuisissa olosuhteissa toteutetusta tapahtumasta ikimuistoisen. 4. "We’ll see you… at Impact Wrestling!" Kenny Omega on juuri järkyttänyt maailmaa. Niljakemaisen Don Callisin namupassilla käteen löytynyt mikrofoni on upotettu Jon Moxleyn kalloon. Seurannut leegio V-Trigger-polvi-iskuja sekä onnistumisprosentiltaan verraton One Winged Angel kaatavat hallitsevan mestarin. Ostos-TV:n juontaja ehtii tuskin vetää henkeä, kun Callis jo marssittaa Omegaa ulos Daily’s Place -areenalta. Vain maagisesti parkkipaikalle materialisoituva haastattelija Alex Marvez ehtii esittää kysymyksiä. Miksi Callis ja Omega tekivät näin? Callis huikkaa paljastavansa kaiken seuraavana tiistaina. “Mutta Dynamite on keskiviikkoisin!” ihmettelee Marvez huuli pyöreänä. “Kerromme kaiken ensi tiistaina… Impact Wrestlingissä, vain AXS TV:llä!” karjaisee Callis ja loikkaa Omegan kanssa katumaasturiin, kiihdyttäen pois paikalta. Omegan mestaruusvoitto ei ehkä tullut yllätyksenä, mutta pikainen pakeneminen Impactin puolelle oli sitäkin isompi pommi. Kahden eri painifirman välinen seinä räjäytettiin kertaheitolla auki. Vaikka yhteistyö jäi lopulta Omegan, Karl Andersonin ja Doc Gallowsin esiintymisiksi toisella puolella, itse hetki oli niin päräyttävä, ettei sitä voi kuin muistella lämmöllä. 5. Brodie Lee Memorial Show Tapaninpäivä 2020 valkeni surullisissa merkeissä, kun AEW ilmoitti sosiaalisessa mediassa Brodie Leen (WWE:ssä Luke Harper) menehtyneen keuhkosairauteen. Uutinen oli shokki niin faneille kuin painijoillekin. Kuukausia poissa televisiosta olleen Leen terveydentilaa ei ollut kerrottu kuin harvoille ja valituille. Sukupolvensa paras iso mies oli poissa juuri kun hän oli vihdoin päässyt suureen rooliin isossa promootiossa. Sosiaalinen media täyttyi surusta ja lämpimistä muistoista. AEW siirsikin suunnitelmiaan viikolla eteenpäin ja omisti koko Dynamite-jakson entisen TNT-mestarinsa muistolle. Harva selvisi kuivin silmin illan avanneesta kellonsoitosta, Erick Redbeardin (WWE:ssä Erick Rowan) esiintymisestä, lukuisista videopaketeista tai Brodien pojalle lahjoitetusta TNT-mestaruusvyöstä. Muistotapahtumat ovat aina surullisia, mutta Brodie Leetä muistellut jakso onnistui sentään tuomaan myös iloa ja lämpöä kaiken murheen keskelle. 6. Paluu yleisön eteen Jotkut ihmiset nauttivat hiljaisuudesta, myös minä. Mutta hiljaisuus ei kuulu painitapahtumaan. Pieniä määriä katsojia oli toki päästetty katsomoon rajoitetusti 2020 syksystä lähtien, mutta täyttä mylvivää yleisöä ei AEW:ssa oltu nähty yli vuoteen. Double or Nothingissa 2021 purettiin kaikki yleisörajoitukset, ja täyteen ahdettu Daily’s Place purki äänekkäästi kaiken yli vuoden aikana rakennetun paineen. Koko tapahtuma sai lisätehoa yleisön pauhusta, ja painijat nauttivat silmin nähden äänestä. Yli vuoden kestänyt verrattainen vaisuus paisui vihdoin täydeksi kakofoniaksi. Synkin yö oli takana, ja aamu oli koittanut. 7. The First Dance Ei sen pitänyt olla mahdollista. Ei se vain voi tapahtua. Ei hän voi oikeasti olla täällä. Täyteen ahdettu United Center huutaa sen yhden miehen nimeä. En halua uskoa. Sitten Cult of Personality alkaa soida, ja minun on pakko uskoa. CM Punk astuu painiareenalle ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 2014. Aikuiset miehet itkevät yleisössä. Punk ottaa yleisön välittömästi haltuun, ja seuraavat kaksikymmentä minuuttia ovat puhdasta paininirvanaa. Sanoma on selvä: CM Punk on palannut. “Chicago Philin” paluusta oli spekuloitu vuosien ajan, vaikka mies itse oli torpannut huhumyllyn kerta toisensa jälkeen. Lähtö WWE:stä oli ollut lievästi sanottuna myrskyisä, ja vaikka Punk oli nähty muutamaan otteeseen televisiokanava Foxin WWE Backstage -ohjelmassa, paluu ei näyttänyt mitenkään realistiselta vaihtoehdolta. Mutta niin vain Chicagon messias istui kansansa eteen ja puhui jälleen suunsa puhtaaksi. “On August 13th 2005, I left professional wrestling.” “On August 20th 2021, I’m back.” Punkin paluu oli lähes ylittämätön emotionaalinen paukku. Terä ei ollut kadonnut mihinkään, ja kuten tulevat kuukaudet osoittivat, eivät myöskään painikyvyt. 8. Danielson vastaan Omega Lähes 20 000 ihmistä New Yorkissa hurraa. Nyt ei olla kuitenkaan Madison Square Gardenissa, vaan Arthur Ashe Stadiumilla. Kehässä seisoo kaksi painijaa, jotka ovat kohdanneet mies miestä vastaan vain yhden kerran. Mahdottomalta tuntunut unelmaottelu on totta. Maailman paras vastaan maailman paras. Bryan Danielson vastaan Kenny Omega. Seurannut 30-minuuttinen paininäytös oli monien kirjoissa vuoden paras ottelu. Myös minun kirjoissani. Syy on puhtaasti henkilökohtainen. Danielson on kaikkien aikojen suosikkipainijani, mutta olin nähnyt mieheltä edeltävän kolmen vuoden aikana vain neljä ottelua, joista yhden paikan päällä Helsingissä. Uskoin, että mies viettää tyytyväisenä eläkepäivänsä omien silmieni kantamattomissa. Sitten syntyi toivonkipinä, josta tuli liekki ja liekistä roihu. Bryan Danielson on maailman paras painija. Jos joku oli sen faktan sattunut unohtamaan, niin “American Dragon” muistutti koko maailmaa taidoistaan New Yorkin illassa. Tällaisten otteluiden takia minä rakastan showpainia. 9. Hangman Page voittaa AEW:n mestaruuden Kun "Hangman" Adam Page julisti nousevansa AEW:n ensimmäiseksi maailmanmestariksi AEW:n julkistustilaisuudessa, kukaan ei varmastikaan ottanut puhetta kovinkaan vakavasti. Bullet Clubin ja Eliten pahnanpohjimmainen oli toki väläyttänyt taitojaan, mutta ei kukaan rakastanut Pagea samalla tavalla kuin Rhodesia, Omegaa tai Moxleya. Sitten alkoi matka, johon mahtui menetettyjä ystäviä, odottamattomia liittolaisia, auki revittyjä arpia, kamppailua omien demonien kanssa ja niin pirusti alkoholia. Pagesta muodostui samaistuttava sankari, “anxious millennial cowboy”, jonka matka kohti AEW:n mestaruutta muuttui hitaasti mutta varmasti koko painibisneksen kuumimmaksi tarinaksi. Kun Page vihdoin irrotti Kenny Omegan pään Buckshot Lariatilla Full Gearin päätteeksi ja kaatoi valkoisen valaansa, kaikki tähdet olivat asettuneet paikalleen. Kolmivuotinen tarina oli saanut päätöksensä kauniilla tavalla. Pitkäjänteinen tarinankerronta on painissa vaikeaa, mutta kun se onnistuu, tunne on verraton. 10. Miseria Cantare Pitkä ja verinen vihoittelu CM Punkin ja MJF:n välillä on saamassa vihdoin päätöksensä Revolution 2022 -tapahtumassa. Luvassa ei ole mikä tahansa painiskelu, vaan brutaalin maineen omaava Dog Collar -ottelu – ja MJF kiusaa yleisöä ottaen omaksi sisääntulomusiikikseen Cult of Personalityn ensitahdit. Ja sitten. Jostain kaukaisuudesta, jostain vuosien takaa alkaa kuulua eteerinen musiikki. Naurettavan suurella videonäytöllä ei näy päräyttävää grafiikkaa, spottivalot eivät heijasta villisti eikä kukaan oikein tiedä mitä sanoa. “Love your hate / Your hate lost / You are now / One of us” CM Punk astuu viimein esiin mustassa takissa ja klassisissa shortseissaan. Vain turvakaiteen paukutus ja blondiksi värjätyt hiukset puuttuivat. AEW on lyhyen historiansa aikana muistanut ammentaa sisältöä yleisestä painihistoriasta. Oli kyseessä sitten kehäveteraanin cameo tai jokin pieni nyökkäys tai viittaus historiaan, promootio on osannut palkita painifaneja hienoilla muruilla. CM Punkin ROH-sisääntulon kaivaminen naftaliinista yltää kuitenkin ylitse muiden. En tiedä, onko syynä sisääntulon verrattainen tuoreus, sopiminen kuin nenä päähän Punkin ja MJF:n tarinaan tai jokin muu, mutta lähestulkoon pompin nojatuolissa kuin piripäinen Matt Striker konsanaan. Kun showpaini osuu täydellisesti tunnehermoon, ei ole olemassa yhtään mitään parempaa kokemusta.
0
0
1
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Apr 18, 2022
In Arviot
Kuristusjuntan arviot kirjoittaa päätoimittaja Eetu Lehtinen. Lisäksi arvioissa kerrotaan, minkälaisia vertaisarvioituja arvosanoja ottelut ja tapahtumat ovat saaneet kansainvälisen Cagematch-sivuston käyttäjiltä. Kuristusjuntta arvioi kaikki WWE:n, WWE NXT:n, AEW:n, NWA:n ja Impact Wrestlingin erikoistapahtumat sekä mahdollisesti joitakin muita keskeisimpiä erikoistapahtumia. WWE: Elimination Chamber 2022 (19.2.) WWE Universal -mestari Roman Reigns säilytti tittelinsä päihittämällä Goldbergin: 6/10 (Cagematch: 3,7/10) Ottelun tunnelma oli erinomainen, kiitos hienon hypevideon ja elokuvallisten sisääntulojen, joista huokui suuren ottelun merkitys. Kehätoiminta oli maksimitason suoritus 55-vuotiaalta Goldbergilta. Lopetus oli mieleenpainuva ja nosti Reignsin osakkeita entisestään. Bianca Belair voitti Alexa Blissin, Doudropin, Liv Morganin, Nikki A.S.H:n ja Rhea Ripleyn Elimination Chamber -ottelussa: 4/10 (Cagematch: 5,8/10) Varsin mitäänsanomaton Elimination Chamber -ottelu, jossa ei ollut paljoakaan valopilkkuja Bianca Belairin ja Rhea Ripleyn lisäksi. Yleisökin oli melko hiljainen, eikä loppuratkaisukaan aiheuttanut suurta hurmiota. Naomi ja Ronda Rousey voittivat Charlotte Flairin ja Sonya Devillen: 5/10 (Cagematch: 3,7/10) Alku ja loppu onnistuivat hienosti, mutta keskikohta oli puuduttavan pitkä. Ottelu kuitenkin edisti hienosti Rouseyn ja Flairin välistä WrestleMania-tarinaa. Drew McIntyre voitti Madcapp Mossin Falls Count Anywhere -ottelussa: 6/10 (Cagematch: 5,3/10) Tätä ottelua on hankala arvioida, sillä matsi sisälsi erittäin brutaalin botchin, jossa Madcapp Moss putosi vahingossa pää edellä kanveesiin kesken kaiken. Vastuullisinta olisi ollut pysäyttää matsi siihen paikkaan, mutta ottelu kuitenkin vedettiin loppuun asti. Siksikin ottelu oli mieleenpainuva, mutta sisälsi se muitakin hienoja hetkiä, kuten spotteja kehän ulkopuolella sekä kohdan, jossa McIntyre oli lävistää Happy Corbinin miekallaan. Hyvä ottelu, joka kuitenkin kärsi Mossin ja Corbinin heikoista hahmoista. WWE Raw'n naistenmestari Becky Lynch säilytti tittelinsä Litaa vastaan: 4/10 (Cagematch: 6,3/10) Turhan hidastempoinen ottelu, jossa näki selvästi, kuinka pahasti 46-vuotias Lita oli kehäruosteessa. Brock Lesnar nousi uudeksi WWE-mestariksi päihittämällä AJ Stylesin, Austin Theoryn, Riddlen, Seth Rollinsin ja mestari Bobby Lashleyn Elimination Chamber -ottelussa: 8/10 (Cagematch: 3,7/10) Aivan loistava lopputaistelu – yksi koko Elimination Chamber -ottelumuodon historian parhaimmista. Austin Theory ja Brock Lesnar vetivät roolinsa ilmiömäisen hyvin. Matsin alkupuoli oli kuitenkin lähinnä odottelua, eikä ottelu ollut kokonaisuutena lähellekään yhtä toimiva kuin parhaimmat kammio-ottelut. Tapahtuman arvosana: 6/10 (Cagematch: 2,4/10) Yksi WWE:n parhaimmista Saudi-Arabian-tapahtumista, mikä ei toki kerro paljon. Näitä tapahtumia on muutenkin vaikea katsella, kun ottaa huomioon, missä maassa ne järjestetään. AEW: Revolution (6.3.2022) Eddie Kingston voitti Chris Jerichon: 9/10 (Cagematch: 8,3/10) Todella viihdyttävä ja nopeatempoinen, jopa strong style -tyyppinen ottelu, jossa Chris Jericho näytti paremmalta kuin pitkään aikaan. 51-vuotias legenda otteli kuin 30-vuotiaana konsanaan. Eddie Kingston säväytti myös tuttuun tapaansa. Loistava aloitus ja loistava lopetus. Hieno ottelu, illan paras. AEW:n joukkuemestari Jurassic Express (Jungle Boy ja Luchasaurus) säilytti tittelinsä voittamalla reDRagonin (Bobby Fish ja Kyle O'Reilly) ja The Young Bucksin (Matt Jackson ja Nick Jackson): 9/10 (Cagematch: 8,6/10) Erinomaisen viihdyttävä joukkuetaistelu, jossa painettiin hurjalla intensiteetillä. Luchasaurus oli jälleen kerran hätkähdyttävän atleettinen ja hyvä. Ainoina tahroina se, että ottelu äityi hieman överiksi esimerkiksi siinä, kun Jungle Boy selviytyi selätyksestä saatuaan mestaruusvyöstä osuman. Myös lopetuksessa Luchasauruksen potku osui hieman ohi kohteestaan, mikä vesitti kliimaksia. Wardlow voitti Face of the Revolution -tikapuuottelun päihittämällä Christian Cagen, Keith Leen, Orange Cassidyn, Powerhouse Hobbsin ja Ricky Starksin: 7/10 (Cagematch: 7,5/10) Tikapuuotteluiden rima on niin korkealla, että sitä on vaikea ylittää. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Osasyynä oli rikkonainen flow. Ottelu olisi ehkä toiminut paremmin Leen, Hobbsin ja Wardlow'n kolminotteluna. Viihdyttävää mäiskettä joka tapauksessa, mutta ottelun tähti Wardlow ei kyennyt tekemään totaalista läpimurtoa tässä. AEW TBS -mestari Jade Cargill säilytti tittelinsä voittamalla Tay Contin: 7/10 (Cagematch: 5,2/10) Ottelu tuntui erityiseltä jo sisääntuloista lähtien, kiitos Tay Contin "sotamaalauksen" ja Jade Cargillin suorastaan eeppisen sisääntulon. Ottelun tarina toimi hyvin, eikä kickouteja vedetty yli. Cargill vakuuttaa vahvasti, ja myös Contissa on ehdottomasti potentiaalia. CM Punk voitti MJF:n Dog Collar -ottelussa: 8/10 (Cagematch: 9,0/10) CM Punkin Ring of Honor -aikojen tunnusmusiikki nosti ihon kananlihalle. Toivottavasti sitä käytetään myös jatkossa. Nastat ja veri toivat oman mausteensa tähän otteluun, ja Wardlow'n käänne oli toteutettu hienosti. Ottelu olisi kuitenkin voinut olla vielä dramaattisempi, jos kerrontaa olisi höystetty vielä vahvemmin esimerkiksi mikrofonin avulla ottelun aikana. AEW:n naisten maailmanmestari Dr. Britt Baker D.M.D. säilytti tittelinsä voittamalla Thunder Rosan: 5/10 (Cagematch: 4,4/10) Tämä ottelu joutui erittäin vaikeaan paikkaan kuuman verilöylyn jälkeen. Ottelu oli myös suunniteltu sikäli kehnosti, että hidastempoinen, kunnianhimoinen alku ei ollut paras siirtymä CM Punkin ja MJF:n väännön jälkeen. Tarinakin jäi kädenlämpöiseksi, ja ottelussa oli paikoin varsin löysää menoa. Jon Moxley voitti Bryan Danielsonin: 8/10 (Cagematch: 8,7/10) Erinomainen joskin hieman outokin fyysinen mättö, jossa kaksi sankaria vuodatti verta ja tuhosi toisiaan yleisön ihmetellessä toimintaa melko hiljaisena. Kehätoiminta oli joka tapauksessa erittäin viihdyttävää, ja outo tilannekin sai selvyyttä ottelun jälkeen, kun paikalle ilmestyi WWE:stä potkittu William Regal, jolla on pitkä historia kummankin ottelijan kanssa. Näin syntyi uusi joukkue. Darby Allin, Sammy Guevara ja Sting voittivat The Andrade-Hardy Family Officen (Andrade El Idolo, Matt Hardy ja Isiah Kassidy): 8/10 (Cagematch: 7,3/10) Attitude-henkinen annos kaikilla mausteilla. Tikapuumatsin ja Dog Collar -ottelun sekä edellisen matsin verenvuodatuksen jälkeen hardcore-maha alkoi olla jo täynnä, mutta tämä onnistui silti. Ehdottomina kohokohtina Sammy Guevaran ja Isiah Kassidyn sairaalloinen Spanish Fly -spotti yläilmoista alas sekä 63-vuotiaan Stingin uskomaton loikka korkeuksista pöytien läpi alas. Stingiä buukataan erinomaisesti. Näin WWE:nkin olisi pitänyt buukata The Undertakeria viimeisinä vuosina. AEW:n maailmanmestari "Hangman" Adam Page säilytti tittelinsä voittamalla Adam Colen: 8/10 (Cagematch: 8,4/10) Hyvä ottelu, joka kuitenkin kärsi lopun sekaantumisista. Yleisö loi hauskaa tunnelmaa ottamalla ilon irti Adam vastaan Adam -asetelmasta. Cole vakuutti jälleen erinomaisilla superpotkuillaan. Kliimaksi jäi kovasta rakentelusta huolimatta hieman vaisuksi. Voittaja oli oikea. Tapahtuman arvosana: 8/10 (Cagematch: 8,9/10) Todella hyvä tapahtuma, joka oli AEW:n maksulähetysten totuttuun tapaan erittäin monipuolinen. Promootion tulevaisuus vaikuttaa valoisalta ja mielenkiintoiselta. NWA Crockett Cup 2022 (19.–20.3.2022) Night 1 (19.3.) (Ei arvosanoja Cagematch-sivustolla, koska tapahtumaa ei ole arvosteltu tarpeeksi paljon.) Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: Hawx Aerie (Luke Hawx ja PJ Hawx) voitti The Endin (Odinson ja Parrow): 7/10 Hawx Aerie on toimiva isä–poika-joukkue, josta yleisön on helppo tykätä. The End on puolestaan klassinen kahden hirviön tiimi. Yleisö oli avausmatsissa mukana hyvin, vaikka sekaan mahtui pari kömpelöä kohtaa. Ottelun jälkeen hyvää buukkausta, kun hirviökaksikko murskasi Luke Hawxin ja aiheutti tälle juonikuvion mukaan aivotärähdyksen. Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: The Cardonas (Mike Knox ja VSK) voitti Da Popen ja Mimsin: 6/10 Pätevä grudge-ottelu, jonka taustalla Matt Cardonan NWA-debyytti. Siinä Mike Knox tinttasi Popen teräsportaisiin niin, että tämä oli pitkään poissa ruudusta. Yleisö siksi hyvin mukana tässä, vaikka ottelu ei ihmeellinen ollutkaan. Mims on lupaava nimi, joka kannattaa kirjata ylös. Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: The Dirty Sexy Boys (Dirty Dango ja JTG) voitti Aron Stevensin ja The Blue Meanien: 5/10 Stevensin parina piti alun perin olla pitkäaikainen joukkuekaveri Kratos, mutta tämä ei syystä tai toisesta päässyt paikalle. Korvaajaksi kaivettiin ECW:stä tuttu komediahahmo The Blue Meanie. Ottelu olikin vahvasti huumoripainotteinen. Mukavaa vaihtelua kahden avausmatsin jälkeen mutta otteluna silti heikomman puoleinen. Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: Gold Rushhh (Jordan Clearwater ja Marshe Rockett) voitti Strictly Businessin (Chris Adonis ja Thom Latimer): 7/10 Mallikkaasti buukattu kahden heel-joukkueen välinen koitos, jossa Gold Rushhhin liittolainen Tyrus veti hauskaa roolia kehän laidalla. Chris Adoniksen Scott Hall -tribuutti lämmitti sydäntä sisääntulossa, jossa heitti hammastikkunsa kameraan. Jordan Clearwater ja Marshe Rockett kummatkin erittäin lupaavia tulevaisuuden nimiä. Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: The Commonwealth Connection (Doug Williams ja Harry Smith) voitti The Ill Begottenin (Alex Taylor ja Rush Freeman): 5/10 Rakastin brittijoukkuetta, vaikka Doug Williams alkaakin jo olla 49-vuotiaana varsin raihnaisessa kehäkunnossa. Ottelun ongelma oli kuitenkin The Ill Begotten, joka ei ollut lainkaan tarpeeksi iso nimi tällaiseen turnaukseen. Harry Smithiä oli kiva nähdä NWA:ssa. Crockett Cup -turnauksen neljännesvälieräottelu: La Rebelíon (Bestia 666 ja Mecha Wolf) voitti The Bad News Boyzin (Brandon Tate ja Brent Tate): 5/10 La Rebelíon otteli NWA:n joukkuemestarina liian heikosti The Bad News Boyzin kaltaista altavastaajaa vastaan. Muutama komea spotti ja etenkin hieno lopetus, mutta tarina tökki. Crockett Cup -turnauksen puolivälieräottelu: The Cardonas (Mike Knox ja VSK) voitti The Fixersin (Jay Bradley ja Wrecking Ball Legursky): 4/10 Kuiva ottelu tässä vaiheessa iltaa: kahden heel-joukkueen koitos tuntui jo tunkkaiselta, vaikka koominen Fixers loikin otteluun edes jonkinmoista väriä. Wrecking Ball Legursky on hauska hahmo ja mahdollisesti isompikin tähti jonain päivänä. Crockett Cup -turnauksen puolivälieräottelu: The Briscoe Brothers (Jay Briscoe ja Mark Briscoe) voitti The Dirty Sexy Boysin (Dirty Dango ja JTG): 6/10 Kokeneet Briscoen veljekset toivat kaivattua lisäpotkua iltaan ja saivat yleisöä hereille. Turnausväsymystä alkoi silti olla jo ilmassa. Ihan viihdyttävä koitos joka tapauksessa, vaikkei kaasu ollutkaan pohjassa. The Dirty Sexy Boys on yllättävän hyvä joukkue. Crockett Cup -turnauksen puolivälieräottelu: La Rebelíon (Bestia 666 ja Mecha Wolf) voitti PJ Hawxin: 5/10 PJ Hawx joutui siis ottelemaan yksin, koska isä Luke Hawx oli saanut tarinan mukaan aivotärähdyksen illan avausottelun jälkikahinoissa. Mukava lisämauste turnaukseen, mutta otteluna silti melko mitäänsanomaton ja aivan liian pitkä kestäen yli seitsemän minuuttia. Mestareiden olisi pitänyt murskata poika paljon nopeammin. Crockett Cup -turnauksen puolivälieräottelu: The Commonwealth Connection (Doug Williams ja Harry Smith) voitti Gold Rushhhin (Jordan Clearwater ja Marshe Rockett): 5/10 Hidastempoinen ottelu, joka jäi kummankin joukkueen neljännesvälierämatsin varjoon. Potentiaalia olisi näillä painijoilla ollut paljon parempaankin. Night 2 (20.3.) (Ei arvosanoja Cagematch-sivustolla, koska tapahtumaa ei ole arvosteltu tarpeeksi paljon.) Crockett Cup -turnauksen välieräottelu: The Briscoe Brothers (Jay Briscoe ja Mark Briscoe) voitti The Cardonasin (Mike Knox ja VSK): 6/10 Vauhdikas avausmatsi toiseen iltaan. Voittajajoukkue oli ehdottomasti oikea. Vaikka Mike Knox on toimiva vanhan koulukunnan heel, joka sopii nimenomaan NWA-maailmaan, VSK:n paikka ei ole vielä Crockett Cup -turnauksen loppuottelussa. Crockett Cup -turnauksen välieräottelu: The Commonwealth Connection (Doug Williams ja Harry Smith) voitti La Rebelíonin (Bestia 666 ja Mecha Wolf): 6/10 Samansorttinen ottelu kuin avausmatsikin. Ei ihmeellinen mutta ajoi asiansa. Lopetus oli erinomainen: Harry Smith teki näyttävän powerslamin kulmauksesta alas. Doug Williams oli entistä raihnaisempi, mutta raihnaisuus otettiin osaksi ottelun ja koko turnauksen tarinaa. NWA National -mestari Anthony Mayweather säilytti tittelinsä voittamalla Jax Danen: 7/10 Väkevä vääntö, jonka paras ja yllättävin hetki oli Mayweatherin komea Undertaker-loikka kehän ulkopuolelle. Jax Dane on erinomainen vanhan ajan heel. Taustalla pitkä ja toimiva feudi, jonka pontimena perinteinen kauna. Hauska lopetus, jossa Dane kerskaili yleisölle ja joutui yllättäen Mayweatherin lukotuksen kynsiin. Jax Dane lunasti Champions Series -palkintonsa ja nousi uudeksi NWA National -mestariksi voittamalla Anthony Mayweatherin: 8/10 Loistavasti buukattu Money in the Bank -tyylinen käänne, jossa Dane hyökkäsi heti häviönsä jälkeen Mayweatherin kimppuun, teloi tämän jalan sorkkaraudalla ja lunasti sitten mestaruusottelumahdollisuutensa. Mainiota buukkausta. NWA:n naisten joukkuemestari The Hex (Allysin Kay ja Marti Belle) säilytti tittelinsä Pretty Empoweredia (Ella Envy ja Kenzie Paige) vastaan: 5/10 Pirteä ottelu, joka jäi kuitenkin pahasti edellisen matsin draaman varjoon. Pretty Empowered vaikutti lupaavalta nuorelta joukkueelta ja toi jollakin tavalla mieleen 1980-luvun WWE:n. Homicide nousi uudeksi NWA World Junior Heavyweight -mestariksi voittamalla Austin Ariesin, Colby Corinon ja Darius Lockhartin: 7/10 Vauhdikas ja fyysinen mähinä, jonka lopussa oli tyylipuhdas feel good -hetki, kun 45-vuotias veteraani Homicide raivasi tiensä historian ensimmäiseksi NWA World Junior Heavyweight -mestariksi. NWA:n naisten maailmanmestari Kamille säilytti tittelinsä voittamalla Chelsea Greenin ja Kylie Raen: 5/10 Ottelun lopetus oli onnistunut ja sai yleisöön virtaa, mutta alkupuoli ja keskivaihe oli yllättävänkin kankeaa ja heikkoa painia. Kamille on parhaimmillaan yksilöotteluissa. Ottelusta uupui suurempi draama. NWA World Television -mestari Tyrus säilytti tittelinsä voittamalla Rodney Mackin: 3/10 Yksi NWA:n plussapuolista on se, että promootio tarjoaa näytönpaikkoja myös iäkkäämmille ottelijoille. 51-vuotias Rodney Mack ei kuitenkaan ollut maksulähetyksen veroinen ottelija. Erittäin kankea matsi, jonka ainoa varsinainen kohokohta oli massiivinen superplex. Ehdottomasti oikea voittaja, sillä André the Giantin kaltainen mestari Tyrus on viihdyttävä näky jaksosta toiseen. Crockett Cup -turnauksen loppuottelu: The Briscoe Brothers (Jay Briscoe ja Mark Briscoe) voitti The Commonwealth Connectionin (Doug Williams ja Harry Smith): 7/10 Menettelevä kliimaksi menettelevälle turnaukselle, mutta tästäkään ei otettu kaikkea mahdollista irti. Suurimman vaikutuksen teki Harry Smith, jossa on potentiaalia vaikka mihin, etenkin NWA:ssa. NWA:n maailmanmestari Matt Cardona säilytti tittelinsä voittamalla Nick Aldisin diskauksella: 8/10 Attitude-henkinen ylibuukattu taistelu oli mainio lopetus pitkälle tapahtumalle. Matt Cardonasta on kuoriutunut erinomainen heel, ja erikoistuomarina toiminut Jeff Jarrett toi oman mielenkiintonsa koitokseen. Onnistunut ja hyvin suunniteltu mestaruusmatsi, joka saa janoamaan lisää. Tapahtuman arvosana: 5/10 Kahden illan tapahtuma oli todella tuhti annos jopa pesunkestävälle NWA:n ystävälle. Promootio loistaa erityisesti tarinankerronnassa, mutta erittäin ottelupainotteinen tapahtuma ei kyennyt nostamaan NWA:n vahvuuksia esiin. ROH Supercard of Honor XV (1.4.) Swerve Strickland voitti Alex Zaynen: 7/10 (Cagematch: 7,2/10) Vauhdikas avausmatsi, jossa Alex Zayne tykitteli tuttuun tyyliinsä todella uskomattomia temppuja. Yksi kohokohdista oli käänteinen hurricanrana kehästä ulos. Ottelusta puuttui kuitenkin kehäpsykologia. Brian Cage voitti Ninja Mackin: 8/10 (Cagematchissa ei arvioida alle viiden minuutin otteluita.) Oikein viihdyttävä murskaus, jossa terminaattorimainen Cage tuhosi vastustajansa näyttävästi ja nopeasti. Jay Lethal voitti Lee Moriartyn: 6/10 (Cagematch: 7,8/10) Turhan pitkähkö ottelu tässä vaiheessa korttia, eikä kumpikaan hahmo ole erityisen iskevä. Näitä otteluita on nähty Jay Lethalilta jo pitkään. Mercedes Martinez nousi ROH:n tilapäiseksi naisten mestariksi voittamalla Willow Nightingalen: 5/10 (Cagematch: 5,4/10) Kankea ottelu, jonka mieleenpainuvin hetki oli Willow Nightingalen vaaralliselta näyttänyt takaperinvoltti kulman päältä kehään. Se näytti osuvan tuskallisesti Martineziin. FTR (Dax Harwood ja Cash Wheeler) nousi ROH:n joukkuemestariksi voittamalla Briscoen veljekset (Jay ja Mark Briscoe): 9/10 (Cagematch: 9,6/10) Kuuma joukkueottelu, jossa painettiin talla pohjassa liki puoli tuntia. Yleisö oli hienosti mukana, ja ottelijat ottivat rajuakin osumaa. Se jokin viimeinen silaus jäi kuitenkin uupumaan. Jäi olo, että tästä on vielä varaa parantaa. Minoru Suzuki nousi ROH:n Television-mestariksi voittamalla Rhett Titusin: 7/10 (Cagematch: 5,4/10) 53-vuotias Suzuki on jo raihnainen, mutta hän kykenee luomaan hienoa tarinankerrontaa jo pelkillä ilmeillään ja eleillään. Vaikka otelu oli hidastempoinen, se piti koko ajan otteessaan ja onnistui siis hyvin. Wheeler Yuta nousi ROH:n Pure-mestariksi voittamalla Josh Woodsin: 6/10 (Cagematch: 6,6/10) Tavanomainen pure-säännöillä oteltu matsi, jossa parasta oli yllättävä lopetus. Jonathan Gresham nousi ROH:n kiistattomaksi maailmanmestariksi voittamalla Bandidon: 9/10 (Cagematch: 8,3/10) Hyvä pääottelu, jossa kumpikin ottelija näytti osaamistaan mainiosti. Yksi kohokohdista oli, kun heel-painija Bandidon manageri Chavo Guerrero sekaantui ottelun kulkuun, ja se oli Bandido itse, joka halusi lähettää Guerreron pois kehäalueelta tilanteen jälkeen – tavallisesti moisen häädön tekee tuomari, ei painija, jota manageri yrittää auttaa. Kyse oli siis Ring of Honorin "kunnian etiketistä", jota Bandido tahtoi noudattaa. Myös ottelun lopetus oli ilmiömäisen hieno suoritus erittäin taitavalta Greshamilta. Tapahtuman arvosana: 7/10 (Cagematch: 8,9/10) Ensimmäinen Tony Khan -aikakauden Ring of Honor -tapahtuma oli eittämättä onnistunut show, joka huipentui Samoa Joen hienoon paluuseen. Ehkäpä parasta show'ssa oli se, ettei Khan muuttanut ROH:n tyyliä totaalisesti heti alkuun. Toisaalta tapahtuma kärsi ehkäpä siksi myös ROH:n helmasynneistä: otteluista, joista ei jää juuri minkäänlaista makua suuhun. Niistä Khan toivottavasti pääsee eroon jatkossa. WWE NXT Stand & Deliver 2022 (2.4.) Cameron Grimes nousi uudeksi NXT North American -mestariksi päihittämällä Santos Escobarin, Solo Sikoan, Grayson Wallerin ja mestari Carmelo Hayesin tikapuuottelussa: 6/10 (Cagematch: 7,9/10) Vauhdikas joskin kliseinen avaus isolle tapahtumalle; tikapuuotteluita on nähty jo liikaa, viimeksi AEW:n Revolutionissa. Tämä myös kalpeni kyseisen koitoksen rinnalla. Kohokohtina olivat Santos Escobarin kaunis hurracanrana tikapuilta sekä Grayson Wallerin hurja kyynärpääpudotus tikapuiden päältä alas kehän ulkopuolelle. Tony D'Angelo päihitti Tommaso Ciampan: 8/10 (Cagematch: 6,0/10) Erinomainen ottelu, jonka suurin ongelma oli hiljainen yleisö. Se ei johtunut kansan rakastamasta Ciampasta, vaan D'Angelosta, jonka hahmo ei onnistunut kiehtomaan WrestleMania-viikonlopun yleisöä. Se on sääli, sillä hahmo on hieno, ja siinä on potentiaalia. Ottelun kohokohta tapahtui vasta matsin jälkeen, kun Triple H antoi Ciampalle hienot suosionosoitukset ja mahdollisesti jäähyväiset NXT:stä. MSK (Nash Carter ja Wes Lee) nousi uudeksi NXT:n joukkuemestariksi päihittämällä The Creed Brothersin (Brutus Creed ja Julius Creed) sekä mestarijoukkue Imperiumin (Fabian Aichner ja Marcel Barthel): 6/10 (Cagematch: 7,3/10) Tässäkin ottelussa kompastuskivi oli hiljainen yleisö. Hahmot eivät olleet riittävän kiinnostavia, vaikka kehätoiminta olikin etevää. Creedin veljekset esittävät huikeita otteita kehässä, mutta heissä näkyy vielä tietty vihreys. Lopetus oli hieno, vaikkei onnistunut aivan sataprosenttisesti. NXT:n naistenmestari Mandy Rose säilytti tittelinsä voittamalla Cora Jaden, Kay Lee Rayn ja Io Shirain: 7/10 (Cagematch: 6,5/10) Vauhdikas nelinottelu, jossa oli näyttäviä spotteja, kuten Kay Lee Rayn hurja voltti kehästä ulos ja samaten Io Shirain raju takaperinvoltti kehästä ulos. Lopetus oli onnistunut, ja yleisö syttyi vihdoin mukaan illan tarjontaan. Io Shirai vakuutti ottelussa jälleen kerran, eikä Cora Jadekaan otellut huonosti. Gunther voitti L.A. Knightin: 7/10 (Cagematch: 6,2/10) Tämä oli todennäköisesti L.A. Knightin tähänastisen uran paras ottelu kehätoiminnan näkökulmasta, kiitos Guntherin. Tämän enempää L.A. Knightista ei ilmeisesti voinut saada näillä pelikorteilla irti. Yleisö oli tämänkin ottelun aikana yllättävän hiljainen. NXT:n mestari Dolph Ziggler säilytti tittelinsä päihittämällä Bron Breakkerin: 8/10 (Cagematch: 6,7/10) Hieno ottelu, jossa Bron Breakker näytti erittäin hyvältä. Tässä oli jotenkin samankaltainen asetelma kuin WrestleMania 14:n pääottelussa, jossa Shawn Michaels puolusti WWF-mestaruutta nuorta ja nousevaa "Stone Cold" Steve Austinia vastaan. Breakkerin tappio oli shokki, mutta hyvä sellainen. Tapahtuman arvosana: 7/10 (Cagematch: 6,7/10) Nykyinen NXT ei hyväile showpainin hardcore-fanien nystyröitä entisen tapaan, mutta projekti on vasta alussa, eikä tämäkään show ollut huono. On edelleen kiinnostavaa seurata, minkälaiseksi uusi NXT tämän vuoden aikana vielä muovautuu. Jo nyt se kuitenkin onnistuu pääasiallisessa tehtävässään: uusien tähtien luomisessa. WWE WrestleMania 38 (2.–3.4.2022) Night 1 (2.4.2022) WWE SmackDownin joukkuemestari The Usos (Jimmy ja Jey Uso) säilytti tittelinsä päihittämällä Shinsuke Nakamuran ja Rick Boogsin: 6/10 (Cagematch: 3,9/10) Boogsin rooli jäi harmillisen pieneksi, vaikka siitä saikin passelin tarinan otteluun. Lopussa oli hieno yksityiskohta, kun Nakamura koetti tavoitella kehäköysiä ratkaisevan selätyksen aikana muttei yltänyt niihin ja tulikin selätetyksi. Yleisö oli ottelussa melko hiljainen, mutta se oli sikäli hyvä asia, että matsi toimi lämppärin tavoin eikä ladannut lipasta täyteen heti illan alkajaisiksi. Drew McIntyre voitti Happy Corbinin: 6/10 (Cagematch: 5,2/10) Myös tämä ottelu oli eräänlainen lämppäri ja hyvä sellainen siihen nähden, että kehässä oli Corbin, joka on vuodesta toiseen yhtä kädenlämpöinen ja mitäänsanomaton ottelija. McIntyre olisi ansainnut huomattavasti isomman valokeilan WrestleManiassa. Lopussa oli sentään WrestleMania-hetki, kun McIntyre rikkoi kehäköysiä miekallaan. The Miz ja Logan Paul voittivat Dominik Mysterion ja Rey Mysterion: 9/10 (Cagematch: 6,6/10) Aivan mahtava viihdeottelu, jossa Logan Paul väläytteli erittäin pätevää suorittamista showpainikehässä. Iho nousi kananlihalle, kun Paul alkoi imitoida kaikista maailman painijoista Eddie Guerreroa. Mieletön heel, jota rakastaa vihata, ja joukkue The Mizin kanssa oli neronleimaus. Dominik Mysterio oli tässäkin ottelussa heikko lenkki, mutta matsi viihdytti silti alusta loppuun ja vielä lopun jälkeenkin, kun Miz yllättäen petti Paulin. Bianca Belair nousi uudeksi WWE Raw'n naistenmestariksi voittamalla Becky Lynchin: 8/10 (Cagematch: 8,5/10) Tältä ottelulta olisi voinut odottaa enemmänkin, sillä sen taustatarina SummerSlamin yllätyskäänteineen kaikkineen oli timanttinen. Nyt suurin kliimaksi jäi piippuun. Kohokohta, kenties raadollinen sellainen, oli Lynchin volttipotku Belairin kasvoihin. Raju isku sopi hienosti tarinaan ja sai Belairin voiton tuntumaan suuremmalta. Ottelun suuruutta korosti myös Belairin upea erikoissisääntulo. Cody Rhodes voitti Seth Rollinsin: 9/10 (Cagematch: 8,7/10) Cody Rhodesin paluu oli toteutettu erittäin tyylikkäästi, ja hän tuntui suuremmalta supertähdeltä kuin koskaan aikaisemmin. Myös itse ottelu oli erinomainen, ja siitä huokui suuren matsin tunnelma. Lopetus oli koskettava, kun Cody lähetti terveisensä edesmenneelle isälleen Dusty Rhodesille. Ottelu olisi voinut olla vielä parempi, jos sen taustatarina olisi ollut kiinnostavampi. WWE SmackDownin naistenmestari Charlotte Flair säilytti tittelinsä voittamalla Ronda Rouseyn: 9/10 (Cagematch: 5,7/10) Raju ja paikoitellen stiffi ottelu, jossa oli loistava tarina ja erinomainen lopetus. Viekas veteraani veti huomattavasti kokemattomampaa Rouseya nenästä tuttuun Flair-tyyliin. Ottelussa oli myös hienoja spotteja, kuten uniikki arm drag kulman päältä alas ja todella raju heitto kehästä ulos. "Stone Cold" Steve Austin voitti Kevin Owensin No Holds Barred -ottelussa: 10/10 (Cagematch: 7,6/10) Tässä jos jossakin oli sitä kuuluisaa WrestleManian taikaa. Ottelu oli laadullisesti toki kaukana siitä, mihin Steve Austin 1990-luvulla kykeni, ja Kevin Owens sai tehdä kaikkensa, jotta 57-vuotias texasilainen näytti mahdollisimman hyvältä, mutta tunnelmallisesti matsi oli aivan omassa sfäärissään. Tätä oli odotettu 19 vuotta, ja nyt se toteutui, WrestleManiassa ja Austinin kotiosavaltiossa. Tämä oli yksinkertaisesti kaunis, viihdyttävä ja hauska ottelu – showpainia parhaimmillaan. Night 2 (3.4.2022) WWE Raw'n joukkuemestari RK-Bro (Randy Orton ja Riddle) säilytti tittelinsä voittamalla Alpha Academyn (Chad Gable ja Otis) ja The Street Profitsin (Angelo Dawkins ja Montez Ford): 8/10 (Cagematch: 7,4/10) Räjähtävä aloitus illalle. Lopussa oli hienoa tykittelyä, joka ei kuitenkaan vetänyt vertoja AEW Revolutionin kolmen joukkueen mestaruusmatsille. Tämä kuitenkin toimi tehtävässään illan avausotteluna, ja ottelun jälkeen tuleva supertähti Gable Steveson pääsi väläyttelemään osaamistaan, vaikkakin hieman hölmön käänteen kautta. Bobby Lashley voitti Omosin: 7/10 (Cagematch: 4,0/10) Klassinen WrestleMania-ottelu, joka toi paljonkin mieleen Hulk Hoganin ja André the Giantin taistelun WrestleMania 3:sta vuodelta 1987. Tällainen tyyli ei uppoa jokaiseen katsojaan, mutta "hirviöpainin" ystäville ottelu oli jännittävää seurattavaa. Lopetus oli vakuuttava ja toteutettu hyvin. Lashley pääsi näyttämään voimiaan ja kaatamaan Omosin, mikä oli paitsi yllättävä myös järkevä käänne kummankin jatkon kannalta. Johnny Knoxville voitti Sami Zaynin Anything Goes -ottelussa: 9/10 (Cagematch: 7,2/10) Aivan mieletön huumoriottelu, jossa oli lukuisia mieleenpainuvia WrestleMania-hetkiä. Jackass-tähdet toivat hauskan mausteen painitapahtumaan ja onnistuivat viihdyttämään valtavaa yleisöä. Iso kiitos siitä kuuluu Sami Zaynille, joka veti oman roolinsa täydellisesti. Ainoa miinus oli loppuspotin lievä epäonnistuminen, mutta muutoin ottelu oli todella hyvin suunniteltu ja toi sopivalla tavalla mieleen Attitude-aikojen WWE:n. Naomi ja Sasha Banks nousivat uusiksi WWE:n naisten joukkuemestareiksi voittamalla Liv Morganin ja Rhea Ripleyn, Natalyan ja Shayna Baszlerin sekä mestarijoukkue Carmellan ja Queen Zelinan: 6/10 (Cagematch: 5,4/10) Vaikea ottelumuoto, josta tulee helposti sekava paketti. Matsin kohokohtana oli Corey Graves, joka kauhisteli selostamossa puolisonsa Carmellan kohtaloa. Tämä ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen vaihtoehto naisten joukkuemestaruusotteluksi WrestleManiaan. Edge voitti AJ Stylesin: 8/10 (Cagematch: 7,2/10) 48-vuotias Edge osoitti jälleen muuntautumiskykynsä, kun otteli aivan uudenlaisella tyylillä ja särmällä. Ottelu oli ehkä hidastempoisempi ja rauhallisempi kuin Edgeltä ja AJ Stylesilta olisi voinut odottaa, mutta täytyy muistaa, että vuosi on 2022 ja painijoista kumpikin jo uriensa ehtoopuolella. Damian Priestin hyytävä sekaantuminen ottelun kulkuun oli onnistunut hetki, mutta kaikkein hienoin asia koko ottelussa oli Edgen upea sisääntulo uuden sisääntulomusiikkinsa kera. Sheamus ja Ridge Holland voittivat The New Dayn (Kofi Kingston ja Xavier Woods): 4/10 (Cagematch ei tilastoi alle viiden minuutin otteluita.) Turhahko ja erittäin lyhyt ottelu, joka ei tuntunut WrestleManian veroiselta. Sellaisen siitä olisi saanut, jos Big E:n aitoa loukkaantumista olisi korostettu enemmän kuvion rakentelussa. On toki ymmärrettävää, ettei WWE halua mehustella epäonnistuneella spotilla, joka oli päättää painijan uran tai pahimmassa tapauksessa jopa elämän. Pat McAfee voitti Austin Theoryn: 9/10 (Cagematch: 6,9/10) Jälleen erinomainen suoritus non-wrestler-hahmolta eli Pat McAfeelta, joka kykeni samaan kuin Logan Paul ja Johnny Knoxville aiemmin – varastamaan show'n. Yleisö söi McAfeen kädestä ilmiömäisesti The White Stripesin Seven Nation Armyn tahtiin. McAfee myös yllätti atleettisuudellaan. Erinomainen WrestleMania-spektaakkeli, joka piti katsojan koko ajan otteessaan. Mr. McMahon voitti Pat McAfeen: 2/10 (Cagematch ei tilastoi alle viiden minuutin otteluita.) Tämä ottelu nähtiin todennäköisesti siksi, ettei Vince McMahonin viimeiseksi otteluksi jäänyt matsi AEW:ssä tätä nykyä esiintyvää CM Punkia vastaan (WWE Raw 8.10.2012). Ottelun olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä Vince McMahon on jo 76-vuotias. Kaiken tarkoituksena olikin nostalgia, koska "Stone Cold" Steve Austin saapui ottelun jälkeen kehään ja paukautti McMahonille vanhan kunnon stunnerin kuin 1990-luvun lopulla konsanaan. Se oli ehdottomasti upea ja ikimuistoinen hetki siitäkin huolimatta, että stunner oli huonoin, jonka McMahon on koskaan vastaanottanut, mutta Vincen ja McAfeen ottelua se ei vaatinut. WWE Universal -mestari Roman Reigns voitti myös WWE-mestaruuden päihittämällä Brock Lesnarin titteleiden yhdistämisottelussa: 6/10 (Cagematch: 4,6/10) Ottelu oli valitettavasti pettymys eikä noussut lähellekään saman kaksikon aikaisempia WrestleMania-otteluita (2015, 2018). Suurin syy oli se, että matsi tuntui liian kulahtaneelta. Se olisi ollut vältettävissä yksinkertaisesti paremmalla buukkauksella, jossa olisi käytetty kaikki mahdolliset Attitude-aikojen temput lukuisine sekaantumisineen ja niin edelleen tai vaihtoehtoisesti vedetty jokin aivan uusi jänis hatusta. Jännitys kaiken lisäksi lässähti aika lailla yhdentekevään lopputulokseen, koska kummankaan voitto ei ravisuttanut WWE:n järjestystä. Ainoa shokkiratkaisu olisi ollut Reignsin tappio, ja sekin olisi ollut negatiivinen shokki. Onneksi Reignsin upea mestaruuskausi ei päättynyt tähän otteluun, koska tämä ei olisi ollut kummoinenkaan kliimaksi mielettömän hienolle kuviolle. Tapahtuman arvosana: 9/10 (Cagematch: Night 1: 8,0. Night 2: 6,3. Yhdessä: 7,2.) Tämä oli paras WrestleMania sitten vuoden 2015. Erityisesti ensimmäinen ilta oli hohdokas. Toinen ilta oli reilustikin kehnompi, mutta sekin sisälsi hienot hetkensä. Tapahtuma olisikin ollut vielä parempi, jos sitä ei olisi jaettu kahteen päivään heikkoine kohtineen kaikkineen. Lukuisat upeat WrestleMania-hetket tekevät tästä joka tapauksessa ikimuistoisen show'n, joka jää toki kauas kulta-ajoista (vuosituhannen vaihteen WrestleManiat) mutta joka onnistui ehdottomasti tehtävässään eli spektaakkelimaisessa viihdyttämisessä. Tapahtumien arvosanat 2022 WWE WrestleMania 38 – 9/10 AEW: Revolution – 8/10 Impact Wrestling: Hard To Kill – 8/10 ROH: Supercard of Honor XV – 7/10 WWE NXT: Stand & Deliver – 7/10 WWE: Royal Rumble – 7/10 WWE: Day 1 – 6/10 WWE: Elimination Chamber – 6/10 NWA: Crockett Cup – 5/10 Kymppiklubi* 2022 WWE: Day 1 (1.1.2022) – Big E vs. Bobby Lashley vs. Brock Lesnar vs. Kevin Owens vs. Seth Rollins (WWE Championship) WWE: WrestleMania 38 (2.4.2022) – Kevin Owens vs. "Stone Cold" Steve Austin * Kymppiklubiin lisätään ne ottelut, jotka saavat Kuristusjuntalta arvosanan 10/10. Arvosanojen kerääminen alkoi vuonna 2022.
0
0
4
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Apr 18, 2022
In Gallupit
Chris Benoit vs. Shawn Michaels vs. Triple H – WrestleMania 20 (2004) "Osaavat painijat, hyvä taustatarina, uran kruunu Benoit'lle, vihattu pahis häviää (draaman kaari, onnellinen loppu)." Nimimerkki: Altruisti The Undertaker vs. Shawn Michaels – WrestleMania 26 (2010) "Draaman kaari, ja molemmat herrat vielä iskussa." Nimimerkki: Miikka "Macho Man" Randy Savage vs. Ricky "The Dragon" Steamboat – WrestleMania 3 (1987) "Draamaa ennen ottelua ja sen jälkeen, urheilullisuutta, ajoitusta... kaikkea. Upea ottelu. Katselin aikoinaan livenä telkasta." Nimimerkki: Stu Ric Flair vs. Shawn Michaels – WrestleMania 24 (2008) "Se on parempi kuin muut ottelut." Nimimerkki: Coca The Undertaker vs. Shawn Michaels – WrestleMania 25 (2009) "En voi väittää nähneeni kaikkia Mania-otteluita, mutta näkemistäni yksi on ylitse muiden. HBK vastaan Undertaker WrestleMania 25 -tapahtumasta (joka ei mainostuksestaan huolimatta ollut "The 25th Anniversary of WrestleMania") ei ole ainoastaan suosikki Mania-otteluni vaan myös edelleen kaikkien aikojen suosikkiotteluni. Draama, tarinankerronta, huikeat hetket ja vanha kunnon JR selostamossa loivat kasaan paketin, joka kietoi viattoman katsojan pauloihinsa vuonna 2009. Tämän ottelun takia minä olen showpainifani." Nimimerkki: Zemppari
0
0
1
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Apr 18, 2022
In Pääjutut
Ring of Honor kuoli 11. joulukuuta 2021 – mutta nousi kuolleista huhtikuun alussa. Jääkö elvytys lyhytaikaiseksi vai palaako promootio lähemmäksi kultaisia vuosiaan? Tuleeko ROH:sta kenties uusi farmiliiga OVW:n tai FCW:n malliin? Promootion uusi aikakausi AEW-johtaja Tony Khanin omistuksessa ainakin alkoi lupaavasti, mutta tulevaisuus on kysymyksiä täynnä. Teksti: Semi Salmikannas PAINIJAT paukuttavat kehänreunusta, kun Jonathan Gresham lukitsee Jay Lethalin Octopus Hold -lukkoon. Sekunteja myöhemmin Lethal on luovuttanut ja Gresham noussut Ring of Honorin mestariksi ensimmäistä kertaa urallaan. Ring of Honorin entinen johtaja Cary Silkin saapuu kehään ojentamaan alkuperäisen ROH:n mestaruusvyön Greshamin käsiin, ja selostaja Ian Riccaboni kiittää kaikkia maksulähetyksen katsojia ikimuistoisesta illasta. Gresham on vihdoin onnistunut tavoitteessaan ja palauttanut kunnian rakastamaansa promootioon nousemalla sen mestariksi. Kunnian palautus tapahtui kuitenkin liian myöhään. Joulukuun 11. päivänä 2021 järjestetty Final Battle oli tosiaankin Ring of Honorin viimeinen taistelu, sillä kuukautta aiemmin ROH oli ilmoittanut irtisanovansa kaikki painijansa sopimuksistaan. Miksi? Kelataan hieman ajassa taaksepäin. VUONNA 2002 perustettu Ring of Honor syntyi WWE:tä vastaan kilpailleiden WCW:n ja ECW:n kuolemien jättämään tyhjiöön. ROH:sta kehittyikin rakastettu indyliiga, joka TNA:n X-divisioonan ohella popularisoi lennokkaampaa ja toiminnantäytteisempää kehätyyliä. Promootio myös toi aktiivisesti Yhdysvaltoihin vierailulle Japanin kehien suurimpia tähtiä, kuten CIMAn, Kenta Kobashin, Hiroshi Tanahashin ja Kazuchika Okadan. "Kunnian kehien" kautta kulki myös valtava osa 2010-luvun tärkeimmistä ja arvostetuimmista pohjoisamerikkalaisista painijoista: CM Punk, AJ Styles, Bryan Danielson, Kevin Steen, Chris Hero, El Generico, Kenny Omega, Nigel McGuinness, Samoa Joe ja lukemattomat muut loivat maineensa juurikin Ring of Honorissa. 2010-luvun aikana suurin hohde alkoi kuitenkin hiipua, kun WWE:n uusi NXT-ohjelma lainasi tähdet, painityylin ja presentaation ROH:n pelikirjasta. Niinpä Ring of Honor pysyi pystyssä lähinnä huippusuositun The Elite -ryhmän sekä japanilaisen New Japan Pro-Wrestlingin kanssa tehdyn yhteistyön avulla vuosikymmenen puolestavälistä alkaen. ROH:n viimeiset vuodet eivät sujuneetkaan kovin mairittelevasti. Promootio oli menettänyt vuoden 2018 lopussa oikeastaan kaikki suurimmat vetonaulansa kertarysäyksellä, kun The Elite eli Cody Rhodes, Hangman Page ja The Young Bucks (Matt Jackson ja Nick Jackson) Kenny Omegan ohella rysäyttivät painimaailman kerralla uuteen uskoon All Elite Wrestlingin syntyessä virallisesti 1. tammikuuta 2019. Saman vuoden huhtikuussa ROH kykeni vielä juhlimaan historiansa suurinta yleisömäärää yhteistyötapahtumalla NJPW:n kanssa legendaarisessa Madison Square Gardenissa keskellä New York Cityä WWE:n WrestleMania-viikonlopun aikana, ja lähes 17 000 ihmistä – mukaan lukien Kuristusjuntan päätoimittaja – todisti paikan päällä Matt Tavenin nousua uudeksi Ring of Honorin päämestariksi. HISTORIA ROH:n päämestarit (suluissa voittopäivä) 1. Low Ki (27.7.2002) 2. Xavier (21.9.2002) 3. Samoa Joe (22.3.2003) 4. Austin Aries (26.12.2004) 5. CM Punk (18.6.2005) 6. James Gibson (12.8.2005) 7. Bryan Danielson (17.9.2005) 8. Homicide (23.12.2006) 9. Takeshi Morishima (17.2.2007) 10. Nigel McGuinness (6.10.2007) 11. Jerry Lynn (3.4.2009) 12. Austin Aries (13.6.2009) 13. Tyler Black [Seth Rollins] (13.2.2010) 14. Roderick Strong (11.9.2010) 15. Eddie Edwards (19.3.2011) 16. Davey Richards (26.6.2011) 17. Kevin Steen [Kevin Owens] (12.2.2012) 18. Jay Briscoe (5.4.2013) 19. Adam Cole (29.9.2013) 20. Michael Elgin (22.6.2014) 21. Jay Briscoe (6.9.2014) 22. Jay Lethal (19.6.2015) 23. Adam Cole (19.8.2016) 24. Kyle O'Reilly (2.12.2016) 25. Adam Cole (4.1.2017) 26. Christopher Daniels (10.3.2017) 27. Cody [Rhodes] (23.6.2017) 28. Dalton Castle (15.12.2017) 29. Jay Lethal (30.6.2018) 30. Matt Taven (6.4.2019) 31. Rush (27.9.2019) 32. PCO (13.12.2019) 33. Rush (29.2.2020) 34. Bandido (11.6.2021) 35. Jonathan Gresham (11.12.2021) PALUU maan pinnalle oli raju. Useamman vuoden kasvun jälkeen yleisömäärät romahtivat rajusti kesän ja syksyn lävitse siinä missä tuliterä All Elite Wrestling kasvatti suosiotaan jatkuvasti. Ring of Honorin uudet keulakuvat Matt Taven, Rush ja PCO eivät osoittautuneet kassamagneeteiksi päämestareina, ja NJPW-yhteistyö tuntui pysähtyneen kuin seinään. Firman asemaa eivät myöskään auttaneet useammat PR-kriisit aina Bully Rayn puhutteluhetkistä Kelly Kleinin nostamaan syytteeseen ja Joey Mercuryn julkiseen likapyykin pesemiseen asti. Lisäksi alkuvuodesta 2020 koronaviruspandemia pysäytti maailman. Samalla ROH lopetti tapahtumiensa järjestämisen ja menetti myös suurimman jäljellä olleen tähtensä, kun Marty Scurll kärähti osana painimaailmaa järkyttänyttä #MeToo-tyylistä #SpeakingOut-liikettä. Kun ROH sitten palasi ruutuun tyhjien katsomoiden kera, promootio yritti totisesti uudistua, ja naftaliinista kaivettu ROH:n alkuvuosien Pure-mestaruusvyö nostettiin suureksi osaksi “uutta alkua” lähes puhtaalta pöydältä. VAAN kun yleisön eteen viimein palattiin vuonna 2021, pieni positiivinen pöhinä ei näkynyt vieläkään katsomoissa. Eikä ROH ehtinyt järjestää kuin kourallisen tapahtumia ennen kuin kirves jo heilahti. Taloudellisesti ja imagollisesti runneltu promootio – ja sen omistajana vaikuttava massiivinen mediayhtiö Sinclair Broadcasting Group – oli päättänyt vetää johdon seinästä. Kaikki painijat irtisanottiin, ja Final Battlessa heitettiin jäähyväiset. Televisiolähetykset kuitenkin jatkuivat edeltävien vuosien kohokohtien kertailulla, ja huhtikuulle oli luvattu paluuta Supercard of Honor -maksulähetyksen muodossa – ja siitä jatkamista säännöllisten tapahtumien järjestämisellä. Mutta lupaukset tuntuivat ontoilta. Ehkäpä 2000-luvun merkittävimmän painiorganisaation tulevaisuus oli synkkä. Kaikki, jopa firma itse, kohteli Final Battlea matkan loppuna. Sitä se käytännössä katsoen myös oli. SITTEN alkoivat huhut. Ensin spekulaatioina, sen jälkeen konkreettisempina puheina. “Videokirjasto on kaupan”, kuului kuiskutus internetin syövereissä. Siinä tapauksessa ostajaehdokkaita oli tasan kaksi. Maaliskuisena keskiviikkona All Elite Wrestlingin johtaja Tony Khan sitten astui kehään AEW:n Dynamite-jaksossa ja ilmoitti ostaneensa Ring of Honorin. “Shane [McMahon] ei ole täällä – vaan minä”, hihkui Khan viitaten WWE-johtaja Vince McMahonin poikaan Shaneen, joka nousi WWE:n juonikuvion mukaan WCW:n uudeksi omistajaksi sen jälkeen, kun WWE oli tosielämässä ostanut WCW:n nimiinsä vuonna 2001. AEW:n omistaja Khan oli siis ottanut nuoruusvuosiensa suosikkipromootion eli Ring of Honorin haltuunsa. Muutamaa viikkoa myöhemmin All Elite Wrestlingin suurimpiin tähtiin kuuluva Ring of Honor -legenda CM Punk herkistyi AEW:n Revolution-tapahtumaa seuranneessa mediatilaisuudessa. “Rakastin Ring of Honoria todella paljon, enkä voi sanoin kuvailla, kuinka iloinen olen siitä, että videomateriaali on nyt hyvissä käsissä”, kyynelehti Punk. MUTTA mitä tarkalleen ottaen tapahtuu seuraavaksi? Tony Khan – siis ei All Elite Wrestling – omistaa nyt Ring of Honorin videokirjaston, tavaramerkit ja tekijänoikeudet. Khan ei ole vielä avannut suunnitelmiaan julkisuuteen sen suuremmin, mutta kirjoitushetkellä on kuitenkin tiedossa, että ROH ei ole vielä siirtymässä ajasta iäisyyteen. Promootio siis elää, ja sen viikoittaiset jaksot jatkuvat myös huhtikuun alun Supercard of Honorin jälkeen. Tiedossa myös on, että Khan aikoo henkilökohtaisesti ottaa buukkausvastuun Ring of Honorista. Kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa rutkasti, eikä mitään konkreettisia vastauksia ole missään muualla kuin Khanin ruutuvihkosessa. YKSI kysymys on, mitä esimerkiksi Ring of Honorin omalle suoratoistopalvelulle HonorClubille tulee tapahtumaan; AEW:lla kun ei omaa suoratoistopalveluaan tai -alustaansa ole samaan malliin kuin esimerkiksi WWE:llä tai NJPW:llä, vaikka sitkeät huhut mahdollisesta HBO Max -yhteistyöstä ovatkin jatkuneet pidempään. Kysymys on olennainen siksikin, että ROH:n laaja, 20-vuotinen videoarkisto on selkeästi Tony Khanin tekemän kaupan arvokkain osa, sillä ROH:n ja Impact Wrestlingin videokirjastot ovat Yhdysvaltojen kaksi merkittävintä tallennearkistoa, jotka eivät ole WWE:n hallussa. Merkittävä osa AEW:n painijoista on myös kulkenut aikanaan ROH:n lävitse, joten nyt videomateriaalia on käytettävissä hypevideoihin vaikka millä mitalla. Samalla AEW:n mahdollista omaa suoratoistodiiliä varten saatiin haltuun juuri valtava määrä materiaalia. Ongelmana Ring of Honorin vanhoissa tapahtumissa tosin on sangen liberaali lisensoidun musiikin käyttäminen. WWE:n massiivinen koneisto onnistui editoimaan WWE Networkin vanhasta painimateriaalista pois epämiellyttäviä Teoston karhukirjeitä aiheuttavia kappaleita, mutta minkälainen budjetti ja resurssi Khanilla on käytettävissään vastaavanlaista operaatiota varten? Esimerkiksi rockyhtye Europe vaatii edelleen järisyttäviä dollarisummia The Final Countdownin käytöstä, joten Bryan Danielsonin vanhat sisääntulot saavat kokea editointikirveen hellän kosketuksen useampaan otteeseen. ENTÄ mikä on ROH:n viikoittaisen televisio-ohjelman tulevaisuus? Aiemmin ROH:n suunnitelmissa oli koostaa televisiomateriaali Supercard of Honorin kaltaisten tapahtumien yksittäisistä otteluista eikä siis järjestää enää erikseen televisionauhoituksia. Myös Khanin suunnitelmissa on jatkaa viikoittaisten televisiojaksojen esittämistä, mutta tarkemmat yksityiskohdat ovat kirjoitushetkellä vielä hämärän peitossa. Päätti Khan mitä tahansa, hänen on toki teoreettisesti mahdotonta hoitaa jaksojen lähettämistä huonommin kuin ROH:n, jolla oli paha tapa näyttää maksulähetyksen jälkeen vielä parinkin viikon ajan jaksoja, jotka oli kuvattu ennen kyseistä tapahtumaa. ROH:n televisiosopimuksenkin tilanne on nyt toinen, sillä aiemmin se hoitui lähes automaattisesti, kun Sinclair omisti promootion ja näytti jaksoja omassa verkostossaan. Nykyisen televisiosopimuksen kestosta ei ole tietoa, eikä Khan välttämättä halua sitä purkaa välittömästi. Lisäksi – toisin kuin valtaosa kilpaveljistään, joiden viikoittainen ohjelma näkyy läpi maan kaapelikanavan kautta – ROH:n viikoittainen televisiolähetys on jaettu sadoille eri paikalliskanaville Sinclairin verkoston kautta. Kanavapaikat ja lähetysajat siis vaihtelevat radikaalisti paikkakunnasta toiseen, mutta lähteiden mukaan ROH on kerännyt silti suurempia katsojamääriä kuin esimerkiksi Impact Wrestling, joka on yksi suurimmista yhdysvaltalaisista promootioista heti WWE:n ja AEW:n jälkeen. Yrittääkö Khan siis saada TNT/TBS-kytköksillään ROH:lle kaapelipaikan – ja kiertääkö Ring of Honor tulevaisuudessa osavaltiosta ja kaupungista toiseen vai pysytteleekö firma kotikonnuillaan? ENTÄ kuka kumma siellä ROH:ssa sitten painii tulevaisuudessa? Käytännössä ROH “työllistää” enää mestarinsa Jonathan Greshamin sekä joukkuemestarit Jay ja Mark Briscoen. Myös naisten mestaruus on edelleen aktiivinen mutta kirjoitushetkellä Impact Wrestlingin Deonna Purrazzon hallussa. ROH:n oma kokoonpano loppuvuodesta 2021 ei suurimpia hurraahuutoja aiheuttanut muutamaa suurempaa timanttia lukuun ottamatta. Siitäkin joukosta Brody King ja Jay Lethal ovat jo AEW:ssa, EC3 perustanut oman promootionsa, kourallinen porukkaa – Matt Taven etunenässä – seikkailemassa Impact Wrestlingissä ja Rush sekä muut meksikolaiset odottamassa vielä tarjouksia kotimaansa suunnilta. Greshamin, Briscoen veljesten ja muutaman muun ROH-nimen lisäksi huhtikuun alussa nähty Supercard of Honor täyttyikin pääasiassa AEW-painijoista. Tony Khanin puheiden mukaan suunnitelmissa on tuoda ROH:n rivistöön paljon nuoria painijoita. Onkin luonnollista olettaa, että moni heistä löytyy jo All Elite Wrestlingin puolelta. Monelle AEW:n alakortin kyvylle tekisikin varmasti hyvää painia muualla kuin promootion toissijaisissa ohjelmissa Darkissa ja Elevationissa. Lee Moriarty – joka kohtasi ROH-konkari Jay Lethalin Supercard of Honorissa – ja Wheeler Yuta ovat esimerkiksi päivänselviä vientituotteita, kun näytönpaikat ovat Dynamitessa ja Rampagessa vielä tiukassa. Onkin helppoa visioida ROH:n tulevaisuus NXT:n kaltaisena kehityspaikkana – mutta realistisesti ajateltuna ROH on ollut siinä roolissa lähes koko olemassaolonsa ajan. Kysyä voi sitäkin, onko Tony Khanilla sitten oikeasti tarpeeksi virtaa buukata molempia tuotteita samanaikaisesti. Kuten kaikki kaksi lukijaa, jotka pyörittävät useampaa kuin yhtä samanaikaista Total Extreme Wrestling -tallennusta kerralla, tietävät, on helppo polttaa itsensä puhki pohtiessaan useampia erillisiä suunnitelmia samanaikaisesti. Jää tosiaankin nähtäväksi, miten tämä pallottelu tulee onnistumaan. ENTÄ kuinka tiivistä yhteistyö AEW:n ja ROH:n välillä tulee olemaan? AEW:n valttikortti on ollut pitää ovet avoimena vähän joka suuntaan. “Kielletyn oven” avaaminen New Japan Pro-Wrestlingille on edelleen yhteistöistä arvokkain kummallekin firmalle. Sen sijaan loppuvuodesta 2020 käynnistynyt yhteistyö Impact Wrestlingin kanssa käsitti lopulta lähinnä vain AEW-tähti Kenny Omegan mestaruuskauden ja vakituiset esiintymiset AXS TV:n lippulaivaohjelmassa, Impactissa. Vuonna 2019 framilla oli puolestaan yhteistyö meksikolaisen AAA:n kanssa, mutta se ei ainakaan vielä ole realisoitunut muutamaa vierailevaa painijaa ja AAA:n joukkuemestaruuden puolisäännöllisiä esiintymisiä lukuun ottamatta. Samana vuonna puhutti myös yhteistyö japanilaisen DDT:n kanssa, joka sekin rajoittui muutamiin vierailijoihin: tytärfirma TJPW:n Yuka Sakazakiin, Shoko Nakajimaan ja Maki Itoon sekä DDT-ässä Konosuke Takeshitaan. Koronaviruspandemia on ymmärrettävästi hidastanut yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, ja moni ottikin ilolla vastaan ilmoituksen, joka nähtiin DDT:n 25-vuotista taivalta juhlistaneessa Judgement-tapahtumassa. Siinä AEW:n Christopher Daniels ilmoitti DDT-painijoiden saapuvan AEW:n riveihin kuluvan vuoden aikana. Etunenässä rapakon taakse on jo lähdössä ainakin Takeshita, joka kuuluu Japanin ehdottomiin kärkipainijoihin. AEW:ta ja Ring of Honoria ei kuitenkaan erota valtameri. Yhteistyön suurin kysymys tuleekin olemaan ROH:n tuleva rooli. Onko kyseessä nuorten painijoiden kehityspaikka vai tavallaan itsenäisenä jatkava firma? Jälkimmäisessä tapauksessa voi jälleen olettaa Greshamin ja Briscoen kaltaisten nimien olevan satunnaisia vierailijoita AEW:n tapahtumissa, vaikka on toki vaikea kuvitella, että mainitun kaliiberin veikkosia ei palkattaisi virallisesti ihan AEW:n puolelle. Kehityspaikkana voisi kuvitella yhteistyön firmojen välillä olevan kohtuullisen läheistä. ENTÄ houkuttaako ROH vielä katsojia? Tähän avainkysymykseenhän se kaikki kulminoituu. Khan-kauppa on tuonut paljon tuoreita silmiä Ring of Honorin pariin. Myös vuosia sitten kunnian rauniot taakseen jättäneet katsojat ovat varmasti herkistäneet korviaan. ROH:n kokoluokassa kilpailevia liigoja ovat Impact Wrestling ja NJPW:n Yhdysvaltojen siipi – MLW:n ja NWA:n seuratessa perässä. Mitä ROH pystyy tarjoamaan, mitä tuo nelikko ei pysty? Pure-säännöillä käydyt ottelut ovat uniikkeja Yhdysvaltojen painikentillä, mutta saavuttaako sillä arvostelumenestystä tai kassakoneen kilinää? Miten saadaan pidettyä kiinni vanhoista katsojista mutta samalla houkuteltua uutta kansaa lehtereille? Kyllä, vastasin juuri kysymykseeni esittämällä kasan muita kysymyksiä. Sen pitäisi kertoa aika paljon kysymyksen haastavuudesta. RING OF HONORIN kirous viimeiset vuodet ei ole ollut huonous vaan harmaa keskinkertaisuus. Tapahtumat ovat olleet täysin katsottavia, mutta ne eivät ole tarjonneet mitään sen enempää. Tämän korjaaminen on Khanin tärkein tuleva korjausliike. Supercard of Honorilla oli mahdollisuus kerätä yleisöön ja ruutujen ääreen ROH:n suurin yleisö sitten surullisenkuuluisan MSG-vierailun. Ensivaikutelman voi jättää vain kerran. Pikatahdilla ja vanhojen suunnitelmien päälle kasattu Supercard oli Khanin aikakauden ensimmäinen este. Ainakin välittömästi tapahtuman jälkeen tuntuu siltä, että ylitys tapahtui yhtä puhtaasti kuin Jukka Keskisalolla Göteborgissa. Tapahtuma näytti edelleen ROH:lta ulkopuolisesti. Sama möreä-ääninen miesääni juonsi tapahtuman alkuvideon. Sisääntuloramppi ja kehän puitteet olivat edelleen puhdasta ROH:ia. Kehäkuuluttaja Bobby Cruise ja ex-omistaja Cary Silkin vilahtivat ruudussa, ja selostamossa äänessä oli tuttu selostustiimi Ian Riccaboni ja Caprice Coleman. Mikä tärkeintä, tapahtuma myös toimitti kokonaisuutena. Briscoen veljesten ja FTR:n (Dax Harwood ja Cash Wheeler) välinen joukkuottelu oli WrestleMania-viikonlopun kovin ottelu, ja myös muu kortti oli laadukas. AEW:n osallisuudesta muistuttivat lähinnä AEW:n painijat sekä ne muutamat kerrat, kun selostamossa mainostettiin seuraavan viikon Dynamite-jaksoa. Tapahtuman jälkeen elämme kuitenkin edelleen samassa epätietoisuudessa kuin aiemmin, sillä Supercard of Honoria seuranneessa lehdistötilaisuudessa Tony Khan piti yhä korttinsa rinnassaan kiinni. Edes seuraavan tapahtuman päivämäärästä ei hiiskuttu sanaakaan, ja televisioneuvotteluihin viitattiin vain ohimennen. Jotain kiinnostusta uusi tuleminen onnistui kuitenkin herättämään, sillä alustavien tietojen mukaan kyseessä oli ROH:n historian parhaiten myynyt PPV-tapahtuma. Voin itse vain toivoa sitä, että ROH:sta tulee terve firma, joka löytää yleisönsä, tuottaa mielenkiintoista painia ja tarjoaa painijoille työpaikkoja. Mitä enemmän maailmassa on elinvoimaisia painiorganisaatioita, sitä parempi tilanne on niin faneille kuin painijoillekin.
0
0
1
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Apr 18, 2022
In Pääkirjoitukset
TÄMÄN talven ja kevään ylivoimaisesti suurin kansainvälinen puheenaihe on ollut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, mutta showpainissa – Yhdysvaltoihin, Meksikoon ja Japaniin vahvasti juurtuvassa viihteessä – sen vaikutus on jäänyt vähäiseksi. Jotakin on silti showpainissakin tapahtunut. Esimerkiksi markkinajohtaja WWE tiedotti 3. maaliskuuta, ettei sen ohjelmia saa enää lähettää Venäjällä. Samalla venäläisiltä suljettiin myös suoratoistopalvelu WWE Network. Syytä siihen yhdysvaltalainen WWE ei kertonut, mutta se on ilmiselvästi liitettävissä Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Osuipa yksi vaikutus myös kotoiseen Suomeen, sillä FCF Wrestlingissä ja SLAM Wrestling Finlandissa esiintynyt venäläispainija Ivan Markov joutuu jättämään seuraavan Suomen-reissunsa väliin. Markovin oli määrä otella SLAM Wrestling Finlandin show'ssa Helsingissä huhtikuun puolessavälissä, mutta sitä ei voida nyt toteuttaa. VAAN vaikka Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin maa ja iso tekijä myös huippu-urheilussa, josta se on nyt suljettu tiiviisti pihalle, showpainissa sen jalansija on erittäin pieni. Se saattaa tulla jopa jonkinmoisena yllätyksenä, sillä muutoin venäläiset ovat kyllä kaivertaneet väkevästi nimensä kamppailulajien historiaan, kuten jo kreikkalais-roomalaisen painin aikansa suvereeni hallitsija Aleksandr Karelin tai vapaaottelun mahdollisesti kaikkien aikojen kovin nimi Khabib Nurmagomedov osoittavat. Historiasta tosin löytyy knoppi, jota moni ei välttämättä tiedä. Showpainin aivan ensimmäinen yleisesti tunnistettu maailmanmestari oli nimittäin todellinen "Venäjän karhu" George Hackenschmidt, joka syntyi Viron Tartossa, silloisessa Venäjän keisarikunnassa, vuonna 1877. Hackenschmidt, joka muun muassa kehitti niin sanotun karhunhalauksen eli bear hug -otteen, voitti mestaruutensa New Yorkissa yhdysvaltalaista Tom Jenkinsiä vastaan 4. toukokuuta 1905. WWE:n Hall of Fameen hän nousi vuonna 2016. Venäjällä oli toki näkyvä asema showpainissa myös kylmän sodan aikaan, jolloin neuvostoliittolaisina esiintyneet ottelijat toimivat kehässä amerikkalaissankareiden vastavoimina samaan tapaan kuin valkokankaalla, kun Rocky Balboa kolisteli sarviaan hirviömäistä nyrkkeilijää Ivan Dragoa vastaan Sylvester Stallonen ohjauksessa 1980-luvun puolessavälissä. Tunnettuja nimiä olivat muun muassa Nikolai Volkoff, Ivan Koloff ja Nikita Koloff, joita yhdisti se, ettei heistä kukaan ollut oikeasti neuvostoliittolainen: Volkoff syntyi Kroatiassa, Ivan Koloff Kanadassa ja Nikita Koloff Yhdysvalloissa. Yksi samanlainen hahmo oli myös Krusher Kruschev, jonka yhdysvaltalainen esittäjä Barry Darsow muistetaan paremmin kasvomaaleistaan, joita käytti Demolition-joukkueen Smash-nimisenä jäsenenä WWF:ssä 1990-luvun vaihteessa. SAMA temppu toistui myös 2000-luvulla, jolloin WWE:ssä debytoi Vladimir Kozlov -niminen hahmo, jonka lisänimi oli "Moskovan moukari". Kozlov esiintyi SmackDownissa ensi kerran huhtikuussa 2008, ja hänen hahmonsa oli armoton venäläinen jyrääjä. Myöhemmin 2010-luvulla Kozlovin eräänlaisen valtikan peri Alexander Rusev, toinen venäläinen hahmo, joka esiintyi ensi kerran parrasvaloissa Royal Rumble -maksulähetyksessä tammikuussa 2014. Näidenkään hahmojen esittäjät eivät oikeasti olleet venäläisiä, sillä All Elite Wrestlingissä yhä edelleen ottelevan Rusevin eli Miroslav Barnyashevin kotimaa on Bulgaria ja Kozlovin eli Oleg Prudiusin – ironista kyllä – Ukraina. "Sota on vain pelkurimainen pakotie rauhan ongelmista. Rauha on aina parempi kuin sota. Ukraina, olen puolellasi", Yhdysvaltojen Miamissa tätä nykyä asusteleva 52-vuotias Prudius kirjoitti Instagramissa 2. maaliskuuta. Yhteistä Kozloville ja Ruseville oli myös se, että ne molemmat tuntuivat absurdeilta hahmoilta tämän vuosituhannen puolella. Siinä missä Volkoff ja Koloff olivat nimiä, jotka kietoutuivat tiiviisti aikansa poliittiseen keskusteluun, Kozlov ja Rusev olivat kuin aikamatkaajia, jotka olivat eksyneet aivan väärään paikkaan. Yleinen näkemys oli, ettei venäläisen ottelijan vastustaminen sopinut globaalin ja modernin viihteen pirtaan. Hahmoja pidettiinkin pahasti vanhentuneina ja yhtenä esimerkkinä ikääntyvän WWE-johtaja Vince McMahonin jämähtämisestä eilispäivän syövereihin. Ehkä sekin kertoo jotakin siitä, kuinka vähän Venäjän sotatoimiin kiinnitettiin aiemmin huomiota. Kun Vladimir Kozlov teki nousuaan SmackDownin painijana elokuussa 2008, Venäjä soti Georgiassa, ja kun Rusev saapui tankilla WrestleManian estradille ottelemaan yhdysvaltalaista John Cenaa vastaan huhtikuussa 2015, oli kulunut vain vähän yli vuosi siitä, kun Venäjä oli miehittänyt Krimin niemimaan Ukrainassa. Eivät ne hahmot siis tuulesta temmattuja olleet silloinkaan. NYT tilanne onkin jo siinä pisteessä, että tällainen Kozlovin tai Rusevin kaltainen hahmo ei ikävä kyllä tuntuisi enää laisinkaan eksyneeltä aikamatkaajalta. Tuskin sellaista hahmoa silti showpainin valtavirrassa nyt nähdään, sillä moinen temppu olisi näin tulenarassa tilanteessa ja nykypäivän standardeilla liian mauton jopa tässä erikoisessa viihteenmuodossa. Samalla juolahtaa myös mieleen ikiaikainen kysymys siitä, mitä väliä on sillä, kuka showpainiottelun voittaa ja kuka häviää. Moni saattoikin aikanaan harmistua esimerkiksi silloin, kun nimenomaan patrioottinen Cena nujersi nuoren nousevan tähden Rusevin WrestleMania-kehässä, mutta jälkeenpäin on ehkäpä positiivista, että historiaan jäi yhdysvaltalaisen eikä venäläisen voittajan juhla showpainimaailman suurimmalla estradilla. Olisihan sekin ollut outoa, jos Rocky IV (1985) olisi päättynyt siihen, kuinka neuvostoliittolainen Drago olisi tuhonnut yhdysvaltalaisen Balboan. Showpainifani voikin helposti unohtaa, että lajissa on loppujen lopuksi kyse tarinoista, joita meille kerrotaan; vaikka haluaisimme, että juuri tietty esiintyjä saisi nostetta, pelkkä epätoivottu lopputulos ei tarkoita, etteikö ottelu – ja sen tarina – voisi olla laadukas. Olihan se Cenan ja Rusevinkin WrestleMania-ottelu ja koko juonikuvio viihdyttävää seurattavaa "väärästä voittajastaan" huolimatta – ja ehkä sen WrestleMania-ottelun lopputuloskin on nyt jälkikäteen helpommin nieltävissä. VENÄJÄN sijaan showpainia onkin ravistellut alkuvuodesta eritoten Cody Rhodes, joka jysäytti todellisen pommin, kun päätti jättää AEW:n taaksensa. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, kun Rhodes sitten ilmestyi WWE:n ruutuun ja otteli Seth Rollinsia vastaan WrestleManian parrasvaloissa Texasissa. Käänne oli historiallinen siksi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun iso AEW-tähti siirtyi WWE:n riveihin. Siihen asti liikenne oli mennyt vain toiseen suuntaan, kun AEW oli haalinut WWE:n tähtiä kuin liukuhihnalta konsanaan, viimeisimpänä entisen maailmanmestarin Jeff Hardyn. Rhodes-käänteen merkittävyyttä korosti sekin, että hän oli yksi AEW:n alkuunpanijoista ja varatoimitusjohtajista. Se oli käänne, jota tuskin kukaan olisi osannut odottaa. Kaksi muuta alkuvuoden isoa uutista olivatkin sitten helpommin ennustettavissa – ikävä kyllä. Ensin legendaarinen WWE- ja WCW-tähti "Razor Ramon" Scott Hall menehtyi vain 62-vuotiaana kärsittyään kolme sydänkohtausta, ja sen jälkeen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä showpainijoista Paul "Triple H" Levesque kertoi lopettavansa painiuransa. Syynä siinäkin olivat sydänongelmat, jotka olivat viedä 52-vuotiaan Levesquen hengen viime syksynä. ILOISEMPI uutinen oli puolestaan se, että 57-vuotias WWE-legenda "Stone Cold" Steve Austin kykeni vielä kerran nousemaan kehään ja vetämään liki 15-minuuttisen matsin WrestleManian pääottelussa. Tässäkin mahdoton muuttui mahdolliseksi, sillä Austinin edellisestä ottelusta oli ehtinyt kulua peräti 19 vuotta. Austin myös otteli yllättävänkin vetreästi lukuisista loukkaantumisistaan huolimatta ja otti jopa hirvittävän suplexin vastaan kivenkovalla katsomoalueella. Siitäkin ottelusta riittänee soraääniä, sillä joku voi kyseenalaistaa, oliko uransa huipulla olevan 37-vuotiaan Kevin Owensin syytä hävitä 20 vuotta iäkkäämmälle vastustajalleen. Ehkäpä ei, mutta kyse oli jälleen tarinasta. Se realisoitui sillä hetkellä, kun Austin iski Owensille vanhan kunnon stunnerin ja sai selätyksen kolmeen. Se oli hetki, jolloin NFL-joukkue Dallas Cowboysin kotistadion räjähti liekkeihin. Siinäkin siis voittajalla oli väliä, sillä Owensin voitto olisi vienyt yleisöltä tuon hetken ja tarinan, joista tämä laji rakentuu. Hetki kun oli Austinin, tarinan sankarin, siinä missä Owensin tehtävänä oli toimia tuon sankarin konnana. Sen Owens tekikin niin hyvin kuin on suinkaan mahdollista. – Eetu Lehtinen Kuristusjuntan päätoimittaja
0
0
3
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Mar 21, 2022
In Rakkauskirjeet
Kuristusjuntan Rakkauskirje on juttutyyppi, jossa nostetaan jokin ilahduttava asia showpainin historiasta tai nykypäivästä valokeilaan. Tarkoituksena on luoda vastapainoa usein niin negatiiviselle showpainiaiheiselle kirjoittelulle. Rakas NWA Powerrr, en ihastunut sinuun heti ensi silmäyksellä, mutta nykyään olen sulaa vahaa käsissäsi. Olet yksinkertaisesti paras showpainiohjelma, jota olen milloinkaan seurannut reaaliajassa. Vain legendaarinen SmackDown vuosimallia 2002 kamppailee kanssasi, mutta sekään ei ollut kokonaisvaltaisesti yhtä ihastuttava ohjelma kuin sinä. Osaat yksinkertaisesti vietellä minut jo pelkän estetiikkasi avulla. Sinun tunnusmusiikkisi ovat erinomaisia, ja vanhojen aikojen studio on mitä mainioin miljöö showpainiohjelmalle. Yleisöä on vähän, mutta se suhtautuu sinuun kunnioituksella. On erittäin raikasta ja ilahduttavaa, kun katsojat eivät yritä varastaa show'ta vaan heittäytyvät sen maailmaan antaumuksella, niin kuin NWA Powerrrissa tapahtuu. Musiikin, värimaailman ja retrohenkisen tyylin lisäksi rakastan sitä, miten saat jokaisen hahmosi tuntumaan tärkeältä ja erityiseltä. Sen vuoksi jokaisen hahmon puhetta kuuntelee mielenkiinnolla. Jokaisella hahmolla on jokin tarina, joka etenee kohtauksesta toiseen. Niinpä jokaisella ottelulla ja segmentillä on merkitystä. Tämä merkitys saa tarinat, mestaruusvyöt ja maksulähetykset tuntumaan suurenmoisilta. Pidän erityisen paljon myös siitä, minkälaisia otteluita kehässäsi nähdään. Joku saattaa pitää tällaista tyyliä tylsistyttävänä, mutta itse nautin täysin rinnoin siitä, kun ottelijat myyvät pienimpiäkin iskuja vahvasti. Se hillitsee liiallista tykittelyä ja pakottaa keskittymään olennaiseen eli ottelun tarinaan, joka on showpainin kantava voima. Se myös mahdollistaa sen, että mikä tahansa töötti voi vaikuttaa murskaavalta. Niin sen pitäisi ollakin, sillä muuten iskut ja osumat kärsivät nopeasti inflaatiosta. Osaat myös ilmiömäisesti löytää kenestä tahansa vahvuuksia esiin. Hyvä esimerkki on Nick Aldis, jota tuskin osattaisiin käsitellä yhtä taidokkaasti muissa promootioissa. Sinun kehässäsi Aldis on kuitenkin timanttinen hahmo ja esiintyjä, ässä, joka saa minkä tahansa ottelun tai segmentin tuntumaan merkittävältä. Erityisesti Aldis on saanut NWA:n maailmanmestaruuden tuntumaan merkittävältä jo pelkästään siten, kuinka kauniisti hän kyseisestä tittelistä puhuu ja kuinka arvokkaana hän sitä pitää. Yhtä lailla valokeilaan voi nostaa Trevor Murdochin, joka on elämänsä roolissa NWA:n maailmanmestarina. Tämä rooli on kuin luotu Murdochia varten, eikä hän olisi voinut löytää tätä roolia missään muualla kuin NWA Powerrrissa. Timantteja on muitakin, kuten Thom Latimer, Kamille ja André the Giantin kaltaista roolia vetävä Tyrus. Painijoiden lisäksi olet löytänyt erinomaisia sivuhenkilöitä, kuten nuoren ja lupaavan selostajan Joe Gallin, suorastaan eeppisiin liekkeihin leimahtaneen manageri-kommentaattorin Austin Idolin ja kerrassaan mahtavaa työtä tekevän kehäkuuluttaja-haastattelijan Kyle Davisin. Erityismaininnan ansaitsevat myös suoraviivainen takahuonehaastattelija May Valentine ja selostuspöydän takana aina silloin tällöin vieraileva veteraanipainija Tim Storm. Sinä yksinkertaisesti teet showpainista hauskan lajin ja muistutat siitä, minkä takia tästä yhä vieläkin tykkään. Et myöskään ota itseäsi liian vakavasti. Olet kuin luonnonlapsi – oma erikoinen itsesi siitä huolimatta, ettet mahdu tämän päivän muottiin. Toivottavasti pysyt pystyssä vielä pitkään! – Eetu Lehtinen
0
0
2
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Mar 21, 2022
In Arviot
Kuristusjuntan arviot kirjoittaa päätoimittaja Eetu Lehtinen. Lisäksi arvioissa kerrotaan, minkälaisia vertaisarvioituja arvosanoja ottelut ja tapahtumat ovat saaneet kansainvälisen Cagematch-sivuston käyttäjiltä. Kuristusjuntta arvioi kaikki WWE:n, WWE NXT:n, AEW:n, NWA:n ja Impact Wrestlingin erikoistapahtumat sekä mahdollisesti joitakin muita keskeisimpiä erikoistapahtumia. WWE: Day 1 (1.1.2022) WWE SmackDownin joukkuemestarit Jimmy ja Jey Uso säilyttivät tittelinsä Kofi Kingstonia ja Xavier Woodsia vastaan: 7/10 (Cagematch: 7,8/10) Toimiva opener, jossa kaksi vahvaa joukkuetta ja neljä kokenutta ottelijaa hoitivat homman tehtaan takuulla mutta ehkä vähän liiankin liukuhihnamaisesti. Drew McIntyre voitti Madcapp Mossin: 6/10 (Cagematch: 4,4/10) Tapahtumarikas ja paikoitellen varsin raju brawli, jonka ongelmana oli kuitenkin Madcapp Mossin huono gimmick ja se, ettei hahmolla ollut juuri yhtään momentumia. WWE Raw'n joukkuemestarit Randy Orton ja Riddle säilyttivät tittelinsä Angelo Dawkinsia ja Montez Fordia vastaan: 7/10 (Cagematch: 6,5/10) Pitkän linjan veteraani Randy Orton on juuri nyt parhaimmillaan joukkueotteluissa, joissa on vain hetken aikaa valokeilassa. Street Profits ottelee joka kerta hyvin. Edge voitti The Mizin: 5/10 (Cagematch: 5,6/10) Edgen huonoimpia otteluita WWE-paluunsa jälkeen. Tempo oli aivan liian hidas ja ottelu aivan liian pitkä. Beth Phoenixin sekaantuminen pelasti sen, mitä pelastettavissa oli WWE Raw'n naistenmestari Becky Lynch säilytti tittelinsä Liv Morgania vastaan: 4/10 (Cagematch: 6,4/10) Epäonnistunut ottelu, jossa oli useita kehnoja kohtia ja rikkonainen rytmi. Brock Lesnar nousi uudeksi WWE-mestariksi päihittämällä Bobby Lashleyn, Kevin Owensin, Seth Rollinsin ja mestari Big E:n: 10/10 (Cagematch: 7,9/10) Ajoi asiansa täydellisesti. Todella vauhdikas, jännittävä ja kiinnostava ralli, jossa mentiin alusta loppuun tuhatta ja sataa. Lesnarin shokkivoitto oli rohkea ja hyvä ratkaisu. Tapahtuman arvosana: 6/10 (Cagematch: 6,9/10) Tasapaksu lähetys, jossa oli vain yksi selvä huippukohta. Se oli kuitenkin sen verran hyvä, että show'sta jäi hyvä maku suuhun. Potentiaalia olisi ollut parempaankin tällä kortilla. Impact Wrestling: Hard To Kill (8.1.2022) Tasha Steelz voitti Ultimate X -ottelussa Alisha Edwardsin, Chelsea Greenin, Jordynne Gracen, Lady Frostin ja Rosemaryn: 5/10 (Cagematch: 6,1/10) Historian ensimmäinen naisten Ultimate X -ottelu oli varsin geneerinen ja liukuhihnamainen Ultimate X -ottelu. Tässä olisi ollut paikka käynnistää show tulisesti, mutta siinä ei onnistuttu. Impact X Division -mestari Trey Miguel säilytti tittelinsä Steve Maclinia vastaan: 9/10 (Cagematch: 7,7/10) Koko illan paras ottelu oli aivan huikean intensiivinen tykitys alusta loppuun. Kumpikin ottelija pani selvästi parastaan, ja se näkyi. Matsin rakenne oli erinomainen. Mainio kamppailu. Jopa kympin arvosana on lähellä. ROH:n maailmanmestari Jonathan Gresham säilytti tittelinsä Chris Sabinia vastaan Pure Rules -ottelussa: 9/10 (Cagematch: 8,2/10) Tämäkin ottelu oli historiallinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ring of Honorin maailmanmestaruutta puolustettiin Impact Wrestlingissä. Ottelu oli myös mainio, ja sen kruunasi melkeinpä ilmiömäinen lopputaistelu. Josh Alexander voitti Jonahin: 9/10 (Cagematch: 8,0/10) Erinomainen meno jatkui, kun isommat miehet pääsivät kehään. Intensiivinen Alexander ja hirviömäinen Jonah muodostivat toimivan kaksikon, joka jätti kaikkensa kehään. Eddie Edwards, Rich Swann, Willie Mack, Heath ja Rhino voittivat The Good Brothersin (Doc Gallows ja Karl Anderson) sekä Violent By Designin (Eric Young, Deaner ja Joe Doering) Hardcore War -ottelussa: 8/10 (Cagematch: 6,9/10) Tämä oli tyypillinen hardcore-ottelu, mutta sen osakkeita nosti muutama astetta rajumpi spotti ja ottelunjälkeinen kaaos, kun Ring of Honorin painijat hyökkäsivät kehään. Impactin maailmanmestari Moose säilytti tittelinsä Matt Cardonaa ja W. Morrisseyta vastaan: 8/10 (Cagematch: 6,8/10) Yllättävän toimiva kolminottelu, jossa jokainen ottelija pääsi loistamaan vahvuuksillaan. Rakenteeltaan matsi muistutti todella paljon 2000-luvun vaihteen WWE:tä, mikä oli hyvä asia. Moose vakuutti jälleen ilmiömäisellä atleettisuudellaan. Impact Knockout -mestari Mickie James säilytti tittelinsä Deonna Purrazzoa vastaan Texas Deathmatch -ottelussa: 6/10 (Cagematch: 6,2/10) Odotettu pääottelu oli valitettavasti pettymys. Tuntui siltä, että ottelijat eivät vain olleet vireessä. Matsissa oli paljon epäonnistuneita hetkiä, jotka söivät tunnelmaa. Tapahtuman arvosana: 8/10 (Cagematch: 8,1/10) Erittäin positiivinen yllätys. Vaikka ensimmäinen ja viimeinen ottelu olivatkin valitettavasti pettymyksiä, muut ottelut paikkasivat paljon. Ottelijoista välittyi fiilis siitä, että he todella halusivat tarjota katsojille mahdollisimman hyvän show'n. WWE Royal Rumble (29.1.2022) Seth Rollins voitti WWE Universal -mestari Roman Reignsin diskauksella: 8/10 (Cagematch: 7,2/10) Roman Reigns on tällä hetkellä niin toimiva ja tulikuuma hahmo, että jokainen ottelu on vähintäänkin hyvä. Oman mausteensa matsiin toi Seth Rollinsin erikoissisääntulo. Lopetus oli tarinallisesti erinomainen. Tämän kaksikon kemiat pelaavat hienosti. Ronda Rousey voitti naisten Royal Rumble -ottelun: 9/10 (Cagematch: 4,5/10) Royal Rumble -ottelut ovat nekin aina vähintäänkin hyviä. Tämä oli mahdollisesti paras naisten Royal Rumble -ottelu koskaan. Matsi sisälsi paljon nostalgiaa ja yhden erityisen hienon hetken, kun Impact Wrestlingin naistenmestari Mickie James vieraili WWE:n ottelussa. Ronda Rouseyn suuri paluu kruunasi kokonaisuuden. WWE Raw'n naistenmestari Becky Lynch säilytti tittelinsä Doudropia vastaan: 7/10 (Cagematch: 3,9/10) Brutaali matsi, joka olisi voinut olla vielä paljon parempi, jos Doudrop olisi kiinnostanut yleisöä enemmän. Nyt hahmo ei yksinkertaisesti ollut valmis tällaiseen asemaan. Kehätoiminta piti silti otteessaan yllättävänkin hyvin. Bobby Lashley nousi uudeksi WWE-mestariksi päihittämällä Brock Lesnarin: 8/10 (Cagematch: 5,4/10) Ottelun alkupuoli oli suorastaan ilmiömäisen kova. Teki pahaa katsoa, kun Lashley putosi monta kertaa niskoilleen. Samaten Lesnar putosi rajusti niskoilleen. Lopun juonenkäänne oli tehokas, mutta se keskeytti erinomaisen ottelun ennen aikojaan. Edge ja Beth Phoenix päihittivät The Mizin ja Marysen: 6/10 (Cagematch: 4,5/10) The Miz -kuvio on ollut Edgen kehnointa antia 2020-luvulla, mutta tämä kallistui plussan puolelle. Ei silti kovinkaan ihmeellinen tapaus. Brock Lesnar voitti miesten Royal Rumble -ottelun: 5/10 (Cagematch: 1,9/10) Yllättävänkin laimea Royal Rumble -ottelu, joka maistui pahasti puulta. Odotukset nousevat helposti liian korkealle, mutta Shane McMahon ei voi olla suuren tähden roolissa enää 2020-luvulla, ainakaan nykyisellä hahmollaan. Drew McIntyren voitto olisi pelastanut paljon. Tapahtuman arvosana: 7/10 (Cagematch: 2,7/10) Mainio alku, mutta lopussa odotti lässähdys. Naisten Royal Rumble -matsi ja Lesnar–Lashleyn alkupuoli olivat kuitenkin sen verran kovaa materiaalia, että arvosana on reilusti plussan puolella. Todella kaukana silti täysosumasta, johon tällä kortilla olisi voinut kyllä olla rahkeitakin. Parhaimmat tapahtumat 2022 Impact Wrestling: Hard To Kill – 8/10 WWE: Royal Rumble – 7/10 WWE: Day 1 – 6/10 Kymppiklubi* 2022 WWE: Day 1 (1.1.2022) – Big E vs. Bobby Lashley vs. Brock Lesnar vs. Kevin Owens vs. Seth Rollins (WWE Championship) * Kymppiklubiin lisätään ne ottelut, jotka saavat Kuristusjuntalta arvosanan 10/10. Arvosanojen kerääminen alkoi vuonna 2022.
0
0
11
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Mar 21, 2022
In Gallupit
"Isossa kuviossa tänä vuonna kiinnostaa kovasti se, miten WWE jatkaa tätä uutta linjaansa ja että näemmekö tai kuulemmeko Triple H:sta muuta kuin dirt sheettien spekulaatioita hänen lähtemisestään WWE:stä. Muutenkin koko painiskenen tilanne elää tällä hetkellä paljon myös AEW:n sekoittaessaan omia aineksiaan soppaan, joten seurattavaa riittää." Nimimerkki: bookert "Ehkä enemmän toivon kuin odotan, että maailma avautuu ja että kotimaiset painipromootiot voivat toteuttaa kaikki tapahtumansa." Nimimerkki: Timppa666 "Jonkinlaista fiksua yhteistyötä suomalaisten painiorganisaatioiden välillä. Tämä siis lähinnä toive, en varsinaisesti odota sitä tai tiedä sen tapahtuvan..." Nimimerkki: HR "Erityisesti Dragon Gaten nuoriso-osaston jatkuvaa nousua. Vuosi 2021 asetteli paljon mielenkiintoisia palikoita paikalleen. Jos vuoden ensimmäinen Korakuen-tapahtuma antaa yhtään osviittaa, niin tänä vuonna on odotettavissa järisyttäviä juonenkäänteitä uuden sukupolven toimiessa kaiken keskipisteenä." Nimimerkki: Zemppari "Kuristusjuntan ensimmäistä numeroa, Royal Rumblea ja seuraavaa kovaa nimeä, joka vaihtaa WWE:stä AEW:hen." Nimimerkki: Miikka "Kotimaisen skenen kasvua." Nimimerkki: PainiOnParasta "Showpainin livetapahtumaa Ouluun." Nimimerkki: Andy "Oikeiden, äänekkäiden yleisöjen paluuta Japanin painitapahtumiin." Nimimerkki: Valtteri
0
0
2
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Mar 21, 2022
In Analyysit
Teksti: Markus Haapoja JOS JOTAIN, niin WWE NXT:n syksyinen päivittyminen uuteen muottiinsa on herättänyt tunteita. Mutta palataanpa hetki taaksepäin. NXT 2.0? Alkuun pieni kertaus, mistä on kyse. ALUN PERIN eli vuosina 2010–12 NXT oli WWE:n eräänlainen reality-kilpailun ja painiohjelman sekoitus, jossa haettiin uusia WWE-tähtiä. Vuonna 2012 NXT sai kuitenkin uuden merkityksen. Silloin WWE:n oma farmiliiga Florida Championship Wrestling (FCW) korvattiin kyseisellä kirjainyhdistelmällä: NXT. Ohjiin asettui Paul "Triple H" Levesque. Vuosien mittaan NXT kasvoi pelkästä farmista käytännössä WWE:n ”kolmanneksi brändiksi” Raw'n ja SmackDownin yhteyteen, kun se alkoi haalia indyjen kovimpia nimiä riveihinsä. NXT tulikin tunnetuksi siitä, että se erottui huomattavasti WWE:n muusta tuotannosta. Se oli ihan omanlainen maailmansa, jossa keskityttiin hyvään ja näyttävään painiin sekä loogisiin ja harkittuihin juonikuvioihin. Tämä kovimpien indytähtien ja omien kasvattien muodostama NXT tarjosi parhaimmillaan – ainakin minun mielestäni – kenties sitä maailman kovinta painiviihdettä. MINULLA, kuten melkeinpä kaikilla painimaailman aktiivisilla seuraajilla, tuntuikin olevan omat epäilyksensä, kun uutiset NXT:n uudistamisesta tulivat julki syksyllä 2021. Muutos oli paperilla suuri: isoista linjoista vastaisikin nyt WWE-johtaja Vince McMahon, jonka visiot eivät tunnetusti olleet kovinkaan yhteneviä sen painituotteen kanssa, jota Triple H pyöritti. Epäilykset kasvoivat, kun Triple H:n lisäksi sivuun – tai kokonaan ulos firmasta – siirrettiin monia hänen luottonimiään. Tilanne vaikuttikin siis selkeältä kulissien takaiselta vallanvaihdolta: ohjakset ottaisi nyt Vince omine luottomiehineen. MUUTOS tuntuikin heti: jo ensimmäisessä NXT 2.0 -jaksossa todella huomasi ja näki, että homma on muuttunut. Uusia kasvoja, varsin sekavaa menoa, paljon squasheja, lyhyitä otteluita… Kauhukuville oli helppo antautua, vaikkei uuden aikakauden avaus varsinaisesti huono ollutkaan. Tämänkin jälkeen meno tuntui hakevan hieman muotoaan: myös tulevina viikkoina nähtiin paljon lyhyitä otteluita ja vain vähän – jos ollenkaan – sellaisia pitkiä taistoja, joista NXT aiemmin tunnettiin. Tämä oli siis selvä muutos painipainotteiseen vanhaan NXT:hen. Ongelmana tai tietynlaisena pakollisena välivaiheena oli myös se, että mukaan tuotiin kerralla iso kasa uusia hahmoja, joiden juurruttamiseen meni – ja menee – oma aikansa. Vähitellen ohjelma alkoi kuitenkin saada muotoaan. Uudet tähdet saivat aikaa kehittyä sillä välin, kun vanhat starat pitivät hommaa kasassa. ERÄÄNLAINEN kulminoituma tästä kaikesta oli joulukuinen WarGames-tapahtuma, joka oli ikään kuin joutsenlaulu vanhalle NXT-kaartille, kuten vanhojen NXT-tähtien ja uusien NXT 2.0 -nimien välinen pääottelu parhaiten osoitti. WarGamesin jälkeen fokus onkin ollut yhä vahvemmin NXT:n uusissa tähdissä. Ja tiedättekö mitä? Nyt kun uudet nimet ovat keränneet momentumia, kokonaisuus muuttunut selkeämmäksi ja alun shokista toivuttu, NXT 2.0 on päässyt eroon pahimmista kasvukivuistaan – ja voisin jopa vastata otsikon kysymykseen "kyllä". NXT 2.0 on ollut tähän asti ihan onnistunut projekti. Sanon tämä toki tietyin varauksin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se, mitä vanha NXT tarjosi viimeisenä vuonnaan, oli parempaa kuin mitä uusi NXT on tarjonnut. Toisaalta uusi NXT on ollut olemassa vasta muutaman kuukauden, joten sitä ei vielä voi lopullisesti tuomita suuntaan tai toiseen. Mutta ehkä tärkeimpänä myönteisen vastauksen puoltajana pidän sitä, että NXT 2.0 on onnistunut olemaan parempi kuin mitä siltä odotettiin. Osittain hapuilevan alun jälkeen sen suuntakin on ollut ylöspäin: show’t ovat parantuneet ja isot tapahtumat sekä erikoisjaksot eli Halloween Havoc, WarGames ja New Year’s Evil ovat onnistuneet ja olleet oikeasti viihdyttävää kamaa. YKSI asia onnistumisten takana on se, että uusi NXT on onnistunut täyttämään perimmäisen tehtävänsä: luomaan uusia tähtiä. Vielä puoli vuotta takaperin nimet kuten Bron Breakker, Grayson Waller tai Carmelo Hayes eivät olleet ison yleisön tietoisuudessa, mutta nyt kaikki ovat jo saavuttaneet tunnistettavan aseman uuden NXT:n tähtinä. Eivätkä nämä uudet tähdet ole edes mitään painitaidottomia mörköjä, vaan karismaattisia ja taitavia uuden sukupolven staroja. Palaset alkavat siis loksahdella pikkuhiljaa kohdalleen, ja vaikkei meno vielä olekaan vanhan NXT:n kaltaista, tulevaisuus ei näytä niin kamalalta kuin ehkä ennakkoon maalailtiin. Toki mahdollisia ongelmakohtiakin löytyy. Vanhat NXT-starat kuten Johnny Gargano, Tommaso Ciampa ja Kyle O’Reilly ovat pitäneet hommaa hyvin kasassa ja olleet usein niitä parhaita onnistujia illasta toiseen, mutta nyt vastuu show'n kantamisesta jää yhä enemmän nuorelle sukupolvelle, kun vanhat tähdet ovat joko poistuneet, poistumassa tai häipymässä taka-alalle. Riittääkö uusilla NXT 2.0 -nimillä siihen vielä eväitä? Se jää nähtäväksi. Suosittelen kuitenkin pitämään silmällä myös tätä uudistunutta NXT-brändiä – se saattaa yllättää myös positiivisesti. Kirjoittaja on Kuristusjuntan WWE NXT -asiantuntija.
0
0
2
Kuristusjuntta
Ylläpitäjä
Mar 21, 2022
In Kolumnit
Teksti: Semi Salmikannas ALL ELITE WRESTLINGIN vuosi 2021 oli kokonaisuudessaan jälleen onnistunut. Yhdysvalloissa katsojaluvut nousivat, yleisöennätykset rikottiin pandemiarajoitusten lievetessä ja tapahtumat keräsivät pääosin kehuja katsojilta ja kriitikoilta. Omissa kirjoissani AEW olikin selkeästi vuoden promootio: Japanissa kaikki promootiot kärsivät vielä yleisörajoituksista, ja Euroopassa oli todella hiljaista. Yhdysvalloissa taas indy-kenttä ei ollut vielä täysin herännyt pandemiahorroksestaan, ROH korisi kuolinvuoteellaan eikä Impact Wrestling keräämistään kehuista huolimatta napannut mukaansa. Loppuuko voittokulku AEW:n suunnatessa kohti neljättä vuottaan toiminnassa? Toivottavasti ei. AEW:n tämän vuoden asetelmia voidaan tarkastella viiden aiheen kautta. 1. Syvällä CodyVersessä – AEW:n kiinnostavin hahmo on myös sen ristiriitaisin Cody Rhodes herättää paljon keskustelua, paikoin jopa ihan syystä. Toisen sukupolven painija on AEW:n perustajajäsen ja edelleen suuressa roolissa takahuoneissa. Vahva takahuonerooli onkin luonut vertailukohtia Triple H:hon ja Jeff Jarrettiin, jotka molemmat käyttivät vahvaa vetoaan takahuoneissa kerryttääkseen mestaruuksia kehässä. Rhodesin tarinat tuntuivat läpi viime vuoden irrallisilta. Elite mähisi melkein kaikkia muita AEW:n sankareita vastaan samalla kun Rhodes sekoili Shaquille O’Nealin kanssa pöhjässä – mutta erittäin viihdyttävässä – feudissa ja puolusti Yhdysvaltoja ilkeää brittiä Anthony Ogogoa vastaan. Rhodes kulkeekin niin selkeästi omia polkujaan, että miehen kuviot ovat saaneet joissain internetin kolkissa lempinimekseen "CodyVerse". Yleisö on alkanut buuata antaumuksella Rhodesia, joka lepuuttaa edelleen sankarin viittaa hartiollaan, ja mies itse vääntää kehässä rautalangasta, ettei aio koskaan kääntyä – ajaen faneja buuaamaan entistä kovempaa. Rhodes on jo heel, ollen samalla oman elämänsä John Cena. Rhodesin hahmo onkin kiehtova, paikoin yliampuva, kovin ristiriitainen ja samalla hämmästyttävän kiinnostava. Saa nähdä, sukelletaanko CodyVersessä entistä syvemmälle 1980-luvulle vai nouseeko Rhodes takaisin parrasvaloihin osaksi suurempaa narratiivia. 2. Palapelin palaset alkavat asettua paikoilleen – naisten divisioonan kärki on terävä AEW-keskustelun kivijalkana on toiminut myös naisten divisioona. Vahva japanilainen joshi-osasto jäi pitkälti piirustuspöydälle pandemian takia, joten vastuuta ladottiin pitkälti kokemattomien naispainijoiden niskoille. Vuosi 2021 oli kuitenkin naisten divisioonan paras. Alkuvuoden haastajaturnaus oli parasta settiä koko AEW:ssä. Joshi-jaostokin laajeni Ryo Mizunamin ja Maki Iton visiiteillä. Kaikista tärkeimpänä nähtiin Britt Bakerin ja Thunder Rosan esiinmarssit timanttisiksi kärkipelaajiksi. Vetoapua on saatu myös muualta. Jamie Hayter ja Mercedes Martinez tekivät paluunsa, joiden lisäksi Ruby Soho (entinen Ruby Riott ja Heidi Lovelace) saapui tuomaan syvyyttä yläkorttiin. Kärkikattaus alkaa olla pirullisen tasokas muihin amerikkalaisiin firmoihin verrattuna. Työtä on vielä kuitenkin tehtävänä. Baker vetää johtotähtenä katsojia television ääreen, mutta muut painijat eivät ole vielä kaapanneet suurta yleisöä samalla tavalla. Naisten vastuu ja ruutuaika lisääntyvät joka tapauksessa tasaisesti myös tulevana vuonna. Saa nähdä, onnistuuko riveistä joku muu nousemaan Rosan ja Bakerin rinnalle kantohommiin. 3. Suuri hyökyaalto – painijakatraassa myllerryksen aika vanhojen sopimusten ummetessa ja supertähtien saapuessa AEW:n ovi kävi etenkin loppuvuodesta tiuhaan: Ruby Soho, Adam Cole, Bobby Fish, Jake Atlas, Tony Nese, Kyle O’Reilly, Tommy End, 2point0, Andrade El Idolo, Mercedes Martinez, Paul Wight, Christian Cage ja Bryan Danielson saapuivat promootion rivistöön enemmän tai vähemmän mittavien WWE-uriensa jälkeen. Lisäksi CM Punkin paluu kehiin ilahdutti koko painimaailmaa. Ring of Honorin kalmistosta paikalle ilmaantuivat Jay Lethal ja Brody King. Huhut muistakin saapujista käyvät kiivaina. Samalla tähtimarssin alla on jäämässä varjoon AEW:n “ensimmäisen sukupolven” sopimusten umpeutuminen ja muuttuminen. Alakortin vakiokasvot, kuten Peter Avalon, Marko Stunt, Joey Janela ja kumppanit, eivät ole kuuluneet Dynamiten tai Rampagen vakiokalustoon enää pitkiin aikoihin. Kokoonpano alkaa olla täysin erilainen kuin kolme vuotta takaperin. Samalla kokoonpano on nimirikkain ja tasokkain AEW:n lyhyen historian aikana. Jäävätkö katsojat kaipaamaan Jack Evansia, Sonny Kissiä tai Kip Sabiania? Varmasti. Onko muuttuva kokoonpano hyvä asia? Kyllä. Pelko siitä, että uudet tulokkaat jyräävät “omat pojat” alleen, on monilla mielessä. 2000-luvun alun TNA on jättänyt monelle arpia. Mutta jos syliisi laskeutuu historian paras painija Danielson, vuosisadan kovimpiin mikkimiehiin kuuluva CM Punk ja massasuosiota nauttivat Adam Cole, olisi puhdasta tyhmyyttä jättää miehet pikkurooleihin. Luotto AEW-johtaja Tony Khanin kykyyn pallotella kuvioita ja painijoita viikosta toiseen elää edelleen vahvana. 4. Hiljaa hyvä tulee – omat tähdet rakentuvat edelleen AEW ei ainoastaan luota tämän päivän kovimpiin nimiin, vaan on rakentanut ensimmäisestä päivästä lähtien omia tähtiään: MJF, Sammy Guevara, Jungle Boy ja Darby Allin – “AEW neljä pilaria” – saivat kaikki uriensa ensimmäiset isot näytön paikat AEW:ssä. Guevaralla oli tv-kokemusta Lucha Undergroundista, ja Allin oli Evolven vakiokasvo, mutta noin muuten puhuttiin kohtuullisen katsomattomista korteista. Kolmessa vuodessa nelikko on kuitenkin kasvanut ylä- ja keskikortin merkittäviin rooleihin. MJF on korvamerkitty tulevaksi maailmanmestariksi, mutta myös Guevara, Allin ja Boy omaavat potentiaalia saavuttaa kyseisen statuksen. Nuorisokattaus ei jää vain niihin neljään puhutuimpaan. Naisten puolella mielenkiinto kohdistuu eniten Jade Cargilliin, mutta taustalta ei kannata unohtaa Red Velvetiä, Anna Jayta, Leyla Hirschiä, Tay Contia ja Skye Blueta. Joukkuedivisioonassa nuoret Varsity Blondes, The Acclaimed, Private Party ja Top Flight marinoituvat kokeneempiensa kanssa. Alakortissa lymyää Wheeler Yutan, Lee Moriartyn ja Daniel Gracian kaltaisia nimiä. Hieman kokeneempaa osastoa edustavat Wardlow'n, Powerhouse Hobbsin ja Ricky Starksin kaltaiset nimet, joiden isompi läpimurto tuntuu lähinnä ajan kysymykseltä. Eikä unohdeta Lee Johnsonia, Brock Andersonia tai Gunnin veljeksiä! Sitten on myös Hook. Tazin poika vaikuttaa lyhyiden otteluidensa perusteella huippulupaukselta, mutta aika näyttää, mihin mies sijoittuu muiden tasokkaiden tulokkaiden rinnalla. Tarjonta on syvä, lupaava ja valmis ottamaan askelia eteenpäin. Kokeneiden veteraanien vyöry ei tarkoita nuorison välitöntä hautaamista, vaan moni saa tästä lisäpuhtia ja mahdollisuuksia kehittyä. MJF nousee päämestariksi tänä vuonna, ja muut seuraavat perässä. Tulevaisuus elää ja voi hyvin. 5. Horisontti vaikuttaa sumuisalta - missä siintää seuraava suuri tarina? Hangman Page kaatoi Kenny Omegan Full Gear -maksulähetyksen päätteeksi ja nousi AEW:n miesten maailmanmestariksi. Voitto päätti koko AEW:n olemassaolon ajan kyteneen tarinan Pagen noususta vuoren huipulle. Ilmassa oli paljon samaa kuin New Japan Pro-Wrestling -tähtien Kazuchika Okadan ja Tetsuya Naiton kohtaamisessa tammikuun viidentenä päivänä vuonna 2020. Tähän päättyi paljon hyvää ja paljon kaunista. Mihin seuraavaksi? Wardlow'n ja MJF:n välirikon siemeniä on kylvetty pitkään, ja Wardlow taitaa vihdoin tänä vuonna antaa alapeukkua kuin Batista aikoinaan WWE:ssä. MJF:n ja Pagen välille on myös helppo luoda pidempikestoinen narratiivi. Voisiko Eddie Kingstoninkin matkaa ryysyistä rikkauksiin venyttää jopa päämestaruusvoittoon asti? Parhaat tarinat syntyvät orgaanisesti. Ehkä siemenet johonkin suurempaan on jo kylvetty. Hangman Page kertoi AEW:n ensimmäisessä pressitilaisuudessa olevansa ensimmäinen päämestari. Sen lupauksen täyttymiseen meni lähes kolme vuotta. Suuri yleisö tarttui syöttiin lopullisesti vasta viime vuoden puolella. New Japanin buukkaajan Gedon vihkoon oli merkitty tarkasti kuviot vuosia etukäteen. Khanin käsissä on myös samanlainen vihko, mutta vielä ei ole selvää, milloin seuraavan sivun paljastus läsähtää kaikille selväksi. TÄMÄ VUOSI lupaakin muutoksia, uusia kasvoja, jäähyväisiä, tulokkaiden esiimarssia, naisten kasvavaa roolia ja ties mitä muuta. Tästä on hyvä jatkaa. Kirjoittaja on Kuristusjuntan All Elite Wrestling -asiantuntija.
0
0
2
 
Kuristusjuntta
Forum Moderator
Ylläpitäjä
+4
More actions